
Eva Teittinen
- Eläinten kouluttamisen perusopinnot (Suomen eläinkoulutuskeskus)
- Ongelmakoirakouluttaja (Suomen eläinkoulutuskeskus)
- Hajutyöskentelyn syventävät opinnot (Suomen eläinkoulutuskeskus)
- Dobo-koulutusohjaaja
Evan erikoisintohimo on kotikoirien kanssa puuhaaminen ja yhä useamman ihmisen saattaminen nykyaikaisen tietämyksen äärelle koirista ja niiden kouluttamisesta. Eva on kouluttanut koiria ja koiranomistajia vuodesta 2016, tehden vuosia myös koirien ulkoilutuksia Turun seudulla. Laaja rotukirjo ja erilaisten elämäntilanteiden näkeminen ovat antaneet Evalle hurjan määrän oppia ja ymmärrystä koirien ja omistajien kanssa toimimisesta.
Harrastuslajeista Eva on perehtynyt erityisesti noseworkiin ja suorittanut mm. Hajutyöskentelyn syventävät opinnot Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa. Samassa paikassa valmistui myös Ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot vuonna 2019. Kanoille on naksuteltu ja Dobo-palloilla on hikoiltu. Monia koulutuksia on käyty ja monia tullaan vielä käymään, oppiminen jatkuu!
Eva on rescue-ystävällinen kouluttaja, jonka kotoa löytyy kotimaisen mäyräkoiran lisäksi romanialainen pötkylä. Tuttuja ovat siis tilanteet, joita tulee pennun, kodinvaihtajan ja useamman koiran taloudessa vastaan. Eva toivoo jokaiselle koiralle paljon arkisia virikkeitä ja koiralähtöisiä omistajia, joiden kanssa puuhata koiramaisia juttuja!
Evan koulutukset löydät täältä