Muistoissamme Nooa – elämää sairaan koiran kanssa

Mietin kirjoitanko tästä mitään, mutta ehkä tämä auttaa jotain samanmoisten asioiden kanssa painivaa ja toisaalta tämä on itselleni hyvinkin terapeuttinen tapa purkaa asiaa. Nuoren koiran menettäminen on todella iso kolaus, eikä sitä tule koskaan kunnolla ymmärtämään. Muutamia vuosia sitten jouduin saattelemaan sateenkaarisillalle reilu 2-vuotiaan lammaskoirani Kodin aggressiivisen syövän vuoksi ja nyt heinäkuussa Kodin seuraan liittyi Nooa, englanninsetterimme vain 2-vuotiaana. Nämä kaksi tyyppiä ovat kuitenkin opettaneet aivan valtavasti minua lyhyen elinikänsä aikana – eniten olen saanut oppia kipukäytöksestä ja sen moninaisuudesta, mutta Nooan kanssa setterin kouluttamisessa tuli myös monia oivalluksia. Nämä oppitunnit ovat olleet vähän liian rankkoja, mutta toivon että niiden avulla pystyn auttamaan tulevaisuudessa myös joitain muita.

Aktiivinen piraija

Nooa tupsahti elämäämme vähän ”vahingossa”. Kasvattaja tuli käymään Nooan kanssa ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä – tuo ihana utelias ja avoin pentu muutti meille n. viikko ensitapaamisemme jälkeen. Tunsin Nooan emän etukäteen ja pidin todella paljon sen luonteesta ja olemuksesta, joten matka setterin sielunelämään alkoi…

Nooan kanssa tämä paimen- ja seurakoiraihminen sai oppia jo pentuaikana aika paljon uutta… Setteri ei toiminutkaan ihan samalla tavalla kuin lammaskoirat ja sillä oli aivan suunnaton määrä energiaa mutta ei yhtään keskittymiskykyä. Pian meille tultuaan Nooa vielä sairastui kennelyskään, joten mielikuvitus ruokintavirikkeiden ja aktivoinnin suhteen sai lentää ja lujaa! Pentukursseillani käyneet ovatkin välillä kuulleet ”kauhutarinani” Nooasta pentuna. Nooan leikki oli käydä päälle kuin yleinen syyttäjä ja puruvoima oli kova. Ikinä en ole ollut niin naarmuilla ja kaikki käskyt kaikuivat kuuroille korville – mutta sitkeän luopumistreenin kautta päästiin hyviin tuloksiin. Kun yhtenä iltana se noin 20 kiloa saippuamaista setteriä sinkoaa kaikin voimin päälle hampaat ojossa, tajusin kiekaista ”jätä” ja pentu lopettikin riehumisen ja istahti eteeni odottaen palkkaa – taisi minulla mennä jopa joku roska silmään kun tajusin, kuinka äärimmäisen tärkeä taito on saatu opetettua tuolle pennulle ja kuinka äärimmäisen tärkeää se on opettaa joka ikiselle pennulle positiivisesti, sillä en tiedä yhtäkään ihmistä joka varsinaisesti nauttisi pennun purutyynynä olemisesta…


Sosiaalistuminen

Nooan ollessa noin puolivuotias, elämäämme tupsahti niinikään pikaisella aikataululla Italiasta lammaskoirapoika Kidi, 9-viikkoa. Kaksi pentua samaan aikaan ei todellakaan ole ideaali tilanne enkä sitä kenellekään suosittele. Toisaalta kun meitä on kaksi aikuista ihmistä hoitamassa koulutuksen ja muun, niin se meni aika kivuttomasti. Ja miten ihana olikaan seurata tätä parivaljakkoa – niin erilaiset mutta niin parhaat ystävykset. En ole koskaan nähnyt koirien välillä samanlaista sidettä, vaikka useita koiria onkin samaan aikaan ollut. Nämä kaksi sovittivat leikkinsä yhteen ja oli todella hauska huomata, miten leikissä setteristä alkoi löytyä lammaskoiramaisia piirteitä ja päinvastoin.


Pojat temusivat suuren osan päivästä pihalla ja taas sain oppia lisää – pennut oli välillä eristettävä, jotta ne nukkuisivat tarpeeksi. Keskenään leikkiminen oli niin paljon kivempaa kuin nukkuminen, joten välillä huomasi kun pinna kiristyi vähän liian nopeaan, että nyt kakarat tarvitsevat päikkärit. Näiden kanssa tuli paljon pohdittua juurikin unen ja riittävän levon määrää ja laatua ja toisaalta sitä, miten kahden kakaran temuaminen vaikuttaa niiden sosiaalisiin, psyykkisiin ja fyysisiin taitoihin. Kumpaakaan näistä ei sosiaalistettu mielin määrin, lähinnä oman porukan koirat toimi leikkikavereina ja jonkun verran treffailtiin tuttuja koiria. Tedi, tällöin 6-v, toimi hyvänä roolimallina pennuille, sillä hän on hyvin leikkisä ja pitkämielinen, mutta osaa vetää rajat oikeisiin kohtiin. Lisäksi Tediä vuoden vanhempi Elmo –villakoira kipakalla luonteellaan opetti pentuja katsomaan eteensä ja olemaan ärsyttämättä mielin määrin vanhempiaan. Nooan kanssa kävimme pari kertaa pentuleikkikoulussa, mutta juoksuleikkeihin tottuneelle setterille pienen hallin seinät tulivat liian nopeasti vastaan eikä niistä jäänyt kovinkaan positiivinen fiilis koiralle tai meille omistajille. Sosiaalistamisesta opin vielä paremmin sen, että laatu korvaa määrän. Sosiaalistaminen on todella tärkeää ja pennun kanssa on tärkeää käydä paikoissa, nähdä koiria ja ennen kaikkea leikkiä toisten kanssa, mikäli kotoa ei leikkikavereita löydy. Vähänkään aremmalle pennulle pentutreffit, pentuleikkikoulut tai muut paikat joissa remuaa 10+ pentua ei välttämättä tee hyvää sosiaalistumiselle, vaan päinvastoin. Molemmista näistä kavereista kasvoi sosiaalisesti ihan fiksuja tyyppejä vaikka pentutreffit jäi pois ja sosiaalistuminen tapahtui tuttujen koirien kesken.



Teini-iän angstit ja käytösmuutokset

Kun ikää alkoi karttua ja testosteroni jyllätä, teinipoikien oli välillä hiukan vaikeaa mahtua samalle reviirille. Nooa oli ehdottomasti se pullistelija, ja Kidi sitten meinasi vastata tai ei. Pullisteluja tuli milloin mistäkin ja tässä vaiheessa opin sen tärkeimmän asian koirien suhteen – jo hienovaraisen elekielen lukeminen ja ENNAKOINTI. Molemmille oli opetettu jo pennusta hyvin vahvana etsi! –vihje, sillä suureksi osaksi ruoka syötiin ulkoa etsien ja tästä tulikin aivan mainio toiminnan keskeyttäjä. Kun huomasin, että Nooa alkoi kasvaa kokoa ja kävellä varpaillaan Kidin ympärillä, sanoin etsi –vihjeen ja heitin kourallisen namia/ruokaa maahaan. Tästä vihjeestä molemmat säntäsi etsimään ruokaa ja syötyään/haisteltuaan yhdessä oltiin taas maailman parhaita kaveruksia. Alettiin myös tietoisesti rakentaa positiivista ehdollistumaa niihin tilanteisiin, joissa tätä pullistelua tapahtui. Yleensä pahin pullistelu tuli silloin, kun toinen oli ollut jossain reissussa tmv ja tuli takaisin. Tällöin ajoitettiin ruokinta siihen takaisintuloon, joten tappeluilta vältyttiin kun etsittiin heti yhdessä ruokaa pihalla.

Kuitenkin joinain kertoina Nooa kävikin aivan yhtäkkiä kunnolla Kidin päälle. Niissä tilanteissa ei ollut mitään näkyvää ärsykettä, kuten pullisteluissa, Kidi tarjosi varmaan kaikki rauhoittavat signaalit mutta Nooa ei kuunnellut ja iski kiinni. Näissä tilanteissa ei koulutukset auttaneet vaan jouduin menemään fyysisesti väliin ja nostamaan Nooan pois tilanteesta. Se ei ole mikään ihan helppo tehtävä kun koira on 30+ kiloa, mutta onneksi ei sattunut mitään. Yleensä tämän jälkeen taas etsimiset rauhoitti tilanteen. Keneenkään ei missään vaiheessa tullut reikiä, mutta alkoi tosissaan mietityttämään – mitä olen tehnyt väärin, miksi näin käy, miten tämän voi estää…  Muutaman kerran tämä toistui ja aloin toden teolla huolestua, sillä mielestäni kyseessä ei ollut mikään teini-iän uho vaan jotain aivan muuta. 99 prosenttia ajasta pojat olivat parhaita kavereita ja leikit jatkuivat normaalisti. Kun tästä puhuin eri ihmisille, kommentit olivat lähinnä vain iästä ja sukupuolesta ja aloin itsekin epäillä tätä, olinko tehnyt virheen kun otin kaksi urosta noin pienellä aikavälillä jne… Sekä tietysti surullisen kuuluisa päävikaisuus. Kuitenkin jossain takaraivossa kalvoi, ettei se ollut normaalia urosten välistä kähinää, ei sitten ollenkaan vaan mielessä pyöri vain kipu. Aggressiivisuuden takana on aina joku syy ja useimmiten se on pelko tai kipu ja kun käytös muuttuu suht nopealla aikavälillä, kipu on usein syyllinen…


Sitten kotiimme iski iso stressitila, Tedille sattui onnettomuus, jossa se halvaantui tilapäisesti, joten kaikki olivat enemmän tai vähemmän shokissa ja asiat muuttui. Muutama päivä Tedin onnettomuuden jälkeen Nooa kävi oikein kunnolla Kidin kimppuun ja sen episodin jälkeen päätimme pitää poikia hetken erillään. Onneksi on iso talo ja portteja, joten tämä kävi suhteellisen kivuttomasti. Nooa murisi porttien takaa Kidille, joten laitoimme vielä näköesteenkin, jotta tilanne saadaan hetkeksi nollattua niin koirien kuin ihmistenkin osalta. Ostin Nooalle kuonokopan ja aloin treenaamaan sitä, sillä pelkäsin että joku päivä joku meistä on täynnä reikiä, eikä koiria voi kauaa eristää ja toisaalta onhan se hyvä treenata ihan joka koiralle. Varasin Nooalle lääkärin, sillä viralliset kuvatkin piti ottaa ja mielestäni se liikkuikin hiukan oudosti, samalla halusin tutkituttaa onko jokin vialla mikä viittaisi kipukäytökseen.

Kohtaukset

Lääkärikäynnillä luusto oli ok eikä mitään hälyttävää löytynyt. Eturauhanen oli tulehtunut, joten siitä lääkäri epäili kivun ja liikkeen jäykkyyden tulevan. Lähdettiin kotiin antibioottien kanssa ja toivottiin, että aggressio olisi johtunut kipeästä eturauhasesta. Keskellä yötä heräsimme kovaan paukkeeseen ja ryntäsimme katsomaan mitä oikein tapahtuu – Nooalla oli elämänsä ensimmäinen epileptinen kramppikohtaus ja shokissa tietenkin katsoimme vieressä. Kun Nooa lopetti kramppaamasta, se yritti käydä meidän ihmisten kimppuun. Onneksi Nooa nukkui erillään muista, joten pääsimme nopeasti porttien taakse ja pitkän puoli tuntia odotettiin ihan muissa maailmoissa sekoilevan huutavan koiran rauhoittuvan. Kun Nooa oli hieman rauhoittunut, eikä yrittänyt syöksyä portin yli päälle, tarjosimme sille kuonokoppaa mihin se mielellään laittoi päänsä ja rauhoittui entisestään – vahva ja tuttu kohdetemppu auttoi siis tässä tilanteessa ja rauhoitti myös meidän mieltä, sillä uskalsimme ottaa Nooan kanssamme samaan tilaan. Mikäli emme olisi opetelleet koppaa positiivisesti vahvistamalla, tila olisi voinut vielä jatkua emmekä olisi uskaltaneet mennä Nooan seuraan. Tästä opin, että parempi opettaa kuonokoppa jokaikiselle koiralle. Nooakin rakasti koko elämänsä kaikkia ihmisiä, mutta kohtauksen sattuessa ei ollut oma itsensä.

Elämää epilepsian kanssa

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen Nooa ei ollut enää normaali ja sille alkoi tulla monenlaisia oireita, pahimpana poissaolot ja tyhjään muriseminen. Lääkitys aloitettiin ja käytiin magneettikuvissa Aistissa. Kuvista ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten epäilyksenä oli aito epilepsia. Kevään ajan lääkitystä fiksailtiin ja nyt astuikin kuvioihin kipeän koiran kanssa päivittäinen eläminen. Lääkärissä ramppaamisen takia opettelimme uusia tärkeitä taitoja, kuten esimerkiksi vahvistettiin pitkäkestoista nenäkosketusta verikokeen ajaksi. Sairastuttuaan Nooa ei koskaan palautunut entiselleen, vaan oli koko ajan hyvin väsynyt ja ns. haamu itsestään. Liikuntamäärä väheni huomattavasti, sillä se väsyi todella paljon jo pienestäkin lenkistä. Kuitenkin se kaipasi tekemistä ja virikkeitä ja virittelimmekin hiukan tauolle jäänyttä nose work –harrastusta. Nose on siitä kiva, ettei se kauheasti kiihdytä koiraa ja sitä voi harrastaa pitkälti ihan kotioloissa. Kun lääkitys oli kohdillaan, kävimme omalla hallilla myös yhden nose –kurssin. Kuitenkin jaksamisessa oli huonolla tavalla mieletön ero entiseen joten teimmekin sitä Nooan jaksamisen mukaan puhtaasti virikkeistämismielessä. Nooan oppimiskyky heikentyi myös todella paljon. Onneksi sillä oli pohjalla todella vahvoja käytöksiä, joten kertailimme niitä, teimme pieniä rallyratoja ja muita liikkeitä pitääksemme aivot aktiivisina ja Nooan tyytyväisenä. Nooa teki edelleen kovalla innolla, mutta todella vähän aikaa. Ei Nooa koskaan ole ollut mikään huikea keskittyjä ja sen kouluttamisessa on kyllä saanut käyttää paljon mielikuvitusta, mutta sairastumisen jälkeen itsellä oli myös paikka taas oppia lukemaan koiraa – missä menee raja ja lopettaa jo ennen.

Kipeän koiran kanssa tulee olla valmis luopumaan kaikista tavoitteistaan ja kääntää ajatusmaailma siihen, että harrastukset ovat nimenomaan täysin koiran hyvinvoinnin takia. Itselläni meni pitkään myöntää, että kyllähän se harmitti pirusti, kun olin saanut koulutettua setterin jo ihan mukiinmenevästi ja haaveissa siinti kisakentät, kunnes tämä sairaus iski. Kuitenkin halusin, että Nooan elämässä on sisältöä ja tekemistä sen jaksamisen mukaan vaikka se sairas olikin. Onneksi meillä oli sellaiset aikataulut, että joku oli aina kotona, joten koirien sosiaalisten virikkeiden osalta ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa vaan kaikki saivat tarpeeksi seuraa, vaikkeivät keskenään pystyneetkään olemaan.

Emme uskaltaneet päästää sitä enää ilman valvontaa toisten koirien läheisyyteen. Välillä ulkoilimme Kidin kanssa ja ulkoilut olivat suurimmaksi osaksi sitä namien etsimistä, aluksi hihnassa ja koppa päässä, jossain vaiheessa vapaana mutta edelleen kopalla. Ihan kerran tai pari uskalsimme ottaa ilman koppaa liinoissa, jolloin pääpaino oli juurikin siinä syömisessä. Vapaana joitain leikkipyrähdyksiäkin tuli, mutta Kidillä oli hyvin epäileväinen asenne Nooaan ja se tarvitsi paljon vastaehdollistamista – toisaalta taas Nooalla meni ehkä hieman yli. Tämä oli pitkällinen prosessi, jota ei sitten koskaan saatu vietyä loppuun…

Nooalla oireisto oli hyvin epämääräinen, mielestäni se hiipui päivä päivältä. Ennen elämäniloa ja myös sitä hieman rasittavaa energiaa täynnä ollut koira muuttui hyvin väsyneeksi ja levottomaksi. Kesän korvilla kohtauksia alkoi tulla tiheään ja lääkitystä lisättiin, mutta se ei auttanut asiaan. Nooan olo meni muutenkin todella paljon huonompaan suuntaan ja se oli kokoajan enemmän tai vähemmän muissa maailmoissa. Puhuimme neurologien kanssa ja yhtenä epäilyksenä on myös aivojen kertymäsairaus, jota on vaikea todeta magneetissa, sillä oireita oli niin paljon kohtausten lisäksi. Muutkin koirat alkoivat oireilla tilanteesta erilaisin stressireaktioin ja lopuksi Nooan sekä muiden hyvinvoinnin kannalta ei ollut enää kuin yksi vaihtoehto. Tuntui aivan hirveältä tehdä tämä päätös nuoren koiran kohdalla, mutta jollei koira voi todellakaan hyvin ja elämänlaatu ei ole millään mittareilla edes tyydyttävä ja tuskin sitä olisi koskaan tullut olemaankaan, ei ole muuta vaihtoehtoa. Tätä vatvoimme heinäkuun ja viimein heinäkuun lopussa tehtiin viimeinen reissu Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Nooa jäi Hannes Lohen tutkimusryhmän tutkittavaksi ja lopullisen diagnoosin saamme vielä tulevaisuudessa.


Jos siis olette ihmetelleet, miksi olen ollut vähän väsyneempi elokuun aikana, työstän asiaa edelleen. Työt ja ihanat asiakkaat piristävät kyllä todella paljon, mutta niin usein esimerkeissäni on Nooa ja monissa koirissa näen samoja piirteitä, joten helppoa ei ole päästä yli. Kuitenkin uskon, että aika auttaa ja Nooan on nyt hyvä olla, ihan vain yhdessä maailmassa ajatukset kasassa. Nooa opetti uskomattoman paljon näin lyhyessä ajassa, enkä kyllä kadu hetkeäkään, että sen pienen pilkukkaan halusin meille muuttavan. Nooalle haluan vain sanoa: kiitos että olit ja opetit, hyvää matkaa rakas ❤️
Tsemppiä myös muille sairaiden koirien kanssa arkensa jakaville. Nämä rakkaat karvakorvat aiheuttavat usein aika paljonkin harmaita hiuksia, mutta niiden tuoma ilo ylittää kaikki murheet.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *