Agility ja Hoopers ovat vauhdikaita ja mukaansatempaavia lajeja, mutta ennen vauhdikasta viilettelyä on hyvä kasvattaa omaa ja koiran työkalupakkia tärkeillä pohjataidoilla. Pohjataidot varmistavat sen, että harjoittelu on etenevää, turvallista ja ennen kaikkea reilua koiralle. Opitte yhteistyössä itsehillintää, kehonhallintaa, tekniikkatemppuja ja varsinaisen suorituksen ympärillä olevia asioita. Tulevaisuudessa este- ja rataharjoittelu on huomattavasti helpompaa, kun pohjat ovat kunnossa! Pohjataitokurssin taidoista on hyötyä niin agilitystä kuin hoopersistakin kiinnostuneille koirakoille ja pohjataitokurssin jälkeen voikin suunnata haluamansa lajin alkeiskurssille.
Agilitylajien pohjataitokurssilla keskitytään agilityn ja hoopersin tärkeisiin tuki- ja pohjataitoihin. Näitä taitoja ovat muun muassa yhdessä tekeminen, koiran motivointi ja palkkaus, suunnan hakeminen ja fokus, odottaminen, kehonhallinnan harjoitteet sekä pohjataitoja esteisiin.
Pienryhmä ja rauhallinen tila auttavat taitojen opettelussa ja koiralle sekä ohjaajalle saadaan varmasti kunnon aivohiki pintaan. Ennakkotaitoja kurssille ei vaadita.
Kurssilla on 5 käytännön kertaa, jotka johdattavat agilityn ja hoopersin maailmaan hauskojen ja hyödyllisten harjoitusten avulla. Kurssi suoritetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Kurssin kouluttajana toimii Laura Pohjola.
Kurssin voi maksaa myös smartum-, edenred- tai epassi –sovelluksella.
Mikäli haluat käyttää näitä maksutapoja, toimi seuraavasti:
– Lisää tuote ostoskoriin ja mene normaalisti kassalle
– Kirjoita lisätietokenttään maksutapasi (smartum/epassi)
– Syötä kuponkikoodi liikuntaseteli ja jatka tilaus loppuun asti
– Etsi SmartumPay/ePassi –sovelluksesta Pawsiteam Oy ja suorita kurssimaksu välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä
Mikäli näistä tulee kysyttävää tai haluat maksaa vain osan kurssista liikuntaeduilla, ole yhteydessä sähköpostitse info@pawsiteam.fi
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.