Haluaisitko harrastaa koirasi kanssa rally-tokoa, mutta ryhmässä toimiminen tuntuu mahdottomalta? Monilla koirilla keskittyminen muiden läsnä ollessa on hyvin haastavaa ja treenaaminen itsessään saattaa myös nostaa kierroksia jo niin, että lajiharjoittelu hallissa on kaukainen unelma. Jos nämä asiat kuulostavat tutuilta, Herkkien rally-toko -kurssi on juuri teille!
Herkkien rally-toko -kurssilla pääpaino on rally-tokon tehtävien harjoittelussa. Lisäksi harjoitellaan tärkeitä harjoittelun tukitaitoja, kuten kontaktipelejä ja kohdetyöskentelyä. Kurssilla opit myös selkeyttämään omaa toimintaa ja suunnittelemaan tehokkaita harjoituksia.
Kurssilla koirat treenaavat joko yksittäin tai pareittain hallissa. Saat kurssista eniten irti, jos pystyt tulemaan esimerkiksi autolla, jotta koirasi saa levätä muiden treenien ajan. Mukana olevista koirista riippuen muiden treenejä on mahdollista seurata. Kurssin käytänteistä sovitaan yhdessä ensimmäisellä harjoituskerralla.
Kurssi toteutetaan pienryhmissä (maks. 3 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Ilona Koitto. Kouluttajana Ilona on lempeä ja kannustava. Ilonan koulutuksiin voit tulla matalalla kynnyksellä ja hyvällä mielellä, koska tärkeintä on puuhata yhdessä koiran kanssa. Ilonan suurimpia kiinnostuksen kohteita ovat rally-toko, arjen ja harrastusten tukitaidot sekä koulutustekniikka. Ilona on osallistunut keväällä 2023 Jaana Pohjolan Reaktiivinen harrastuskoira -luentosarjaan, joten hänellä on ajantasaiset tiedot ja taidot reaktiivisten koirien harjoittelusta.
Lisää lajista rally-toko yhdistyksen sivuilta.