Junnujen jumppakoulussa lähdetään rakentamaan juniorikoirille tärkeitä taitoja kehonhuollon kannalta. Varsinkin jos tulevaisuuden suunnitelmissa on tavoitteellinen harrastaminen, on hyvä kiinnittää huomiota fysiikkaan ja fyysisiä taitoja tukeviin harjoitteisiin jo nuorella iällä. Junnujen jumppakoulu sopii hyvin esimerkiksi Tulevaisuuden tähdet -kurssin jatkoksi. Pohjalla olisi hyvä olla ainakin jokin ryhmäkurssi käytynä, mutta mitään sen kummempia pohjataitoja ei tarvita.
Junnujen jumppakoulussa tehdään tekniikkaharjoitteita ja pohjataitoja harrastavan koiran elämään, opetellaan esimerkiksi erilaisten kohteiden käyttöä, pohditaan millaiset harjoitteet tukevat kasvavaa koiraa parhaiten ja millaisista olisi tulevaisuuden kannalta hyötyä – sekä lähdetään rakentamaan pohjataitoja näille. Lisäksi jumppakoulussa opetellaan myös tärkeitä koulutaitoja! Harjoitellaan ryhmässä toimimista, häiriöistä luopumista ja kavereiden kanssa treenailua. Kaikki harjoitteet tehdään koiran senhetkinen ikä- ja kehitystaso huomioiden, joten kurssiin sisältyy paljon hauskanpitoa ja myös vertaistukea saman ikäisten koirien omistajilta!
Kurssilla on 5 käytännön kertaa. Kurssi järjestetään pienryhmissä (maks 4 koirakkoa), jotta jokainen saa mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta. Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (EAT) Anu Rikkilä.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.