Onko kynsienleikkuu pakkopullaa sinulle, koirallesi tai molemmille? Kynsienleikkuu on yksi hoitotoimenpiteistä, jota jokaisen koiran kanssa on tehtävä – eikä se aina suju ihan yhteisymmärryksessä. Ikävät käsittelytilanteet heikentävät koiran luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Lisäämällä vuorovaikutusta, ennakoitavuutta ja omaehtoisuutta hoitotoimenpiteisiin, ikävämmätkin asiat alkavat sujua pienemmällä stressitaakalla, mikä taas vaikuttaa suoraan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja parantaa koiran ja omistajan keskinäistä suhdetta.
Kynsienleikkuukurssilta saat työkalut, joiden avulla pääsette matkalle kohti kivempaa kynsienleikkuuta! Kurssilla opetellaan mm. käsittelyn tärkeitä tukitaitoja ja temppuja, startti- ja stoppinappuloiden opettamista, pohditaan jokaiselle sopivaa tahtia ja käsitellään myös muita käsittelyyn liittyviä hyvinvointitekijöitä. Kurssin päätavoite on oppia tekemään hoitotoimenpiteitä koiran kanSSA, ei koiraLLE. Kurssilla saa halutessaan treenata myös esimerkiksi harjaamista tai jotain muutakin hoitotoimenpidettä.
Suurin työ hoitotoimenpiteiden harjoittelussa tehdään kotona, omassa ympäristössä, joten edistyäkseen osallistujien tulee olla sitoutuneita treenaamaan tuntien välissä. Kurssiin kuuluu 4 käytännön kertaa, sekä noin 1,5h mittainen verkkoluento vuorovaikutuksesta ja omaehtoisuudesta hoitotoimenpiteissä. Luento on tallenne, joka suositellaan katsomaan ennen kurssin alkua kun itselle sopii! Luennon pitää osallistavaan käsittelyyn erikoistunut eläintenkouluttaja (at), eläinten käyttäytymistieteilijä (BSc Hons) Anna Sydänheimo.
Kurssi järjestetään pienryhmissä (maks. 4 osallistujaa), jotta kaikki saavat varmasti mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta. Kurssin käytäntöjen kouluttajana toimii Kiva Käsittelijä® -kouluttaja Lina Nikula. Linalle on tärkeää huomioida koiran kokonaishyvinvointi kaikessa tekemisessä. Siihen kuuluvat fyysisen terveyden lisäksi myös vahvasti koiran tunnetilat ja henkinen hyvinvointi. Lina on aikasemmalta ammatiltaan mm. työnohjaaja, joten myös omistajan pystyvyyden tunteen ja hyvinvoinnin varmistaminen on luonnollinen osa koulutusta. Uuden oppiminen pitää olla hauskaa, sekä koiralle että ihmiselle. Linan luona asuu tällä hetkellä iso, monirotuinen kodinvaihtaja, jonka myötä hän on saanut myös omakohtaista kokemusta yksinolon haasteista ja käsittelyvaikeuksista.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.