Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen.
Puuhamaa -tunti kestää noin 30 min ja tunnille mahtuu maks. 2 koiraa. Halli jaetaan sermein puoliksi, joten molemmilla on oma rauha puuhailla. Puuhamaa on hyvä tapa tulla esimerkiksi tutustumaan koulutushalliin tai purkamaan ylimääräistä energiaa.
Puuhamaa järjestetään Pawsiteamin Miäletön -hallilla Nekalassa. Hintaan kuuluu Puuhamaassa käytettävät namit (naturis kalkkuna). Jos koirasi on allerginen, otathan omat namit mukaan ja ilmoita tästä lisätietoja -kohtaan.
Huom! Saman talouden kahdelle koiralle tulee varata koko halli käyttöön eli 2 paikkaa.
Huomioita sujuvaan puuhailuun:
– Odota ulkona, kunnes kouluttaja tulee kutsumaan teidät sisään
– Hallissa ollaan ilman ulkokenkiä
– Turvallisuussyistä koira tulee pitää kiinni, mikäli se ei tunne toisella puolella puuhailevaa koiraa
– Ilmoita lisätietoja -kentässä, mikäli otatte omat namit (yritämme siivota edellisten jäljet tällöin myös mahdollisimman tarkkaan)
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.