Osallistavan käsittelyn tehotunnit pyörivät eri teemojen ympärillä. Tunneilla harjoitellaan taitoja, joilla käsittelytilanteista saa stressittömämpiä ja opetellaan kohti yhteisymmärrystä ja vuorovaikutusta.
Teemoina mm.
Kotona tehtävät hoitotoimenpiteet, joissa harjoitellaan vuorovaikutusta esim. kynsien leikkaamiseen, harjaamiseen tai hampaiden huoltoon.
Kuonokoppa, jossa harjoitellaan kuonokopan käyttöön ja kivaksi kouluttamiseen liittyviä tukitaitoja. Mikäli oma kuonokoppa jo löytyy, kannattaa sekin ottaa mukaan!
Eläinlääkäritaidot, jossa harjoitellaan eläinlääkärissä tarvittavia taitoja.
Lääkintä, jossa harjoitellaan mm. silmätippojen ja korvatippojen laittamista, pillerin ottamista sekä muita sairauksien hoitoon liittyviä käsittelytoimenpiteitä.
Tehotunti on yksittäinen, n. tunnin mittainen treeni. Treenit toteutetaan pienryhmissä (maks. 3-4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti henkilökohtaista ohjausta. Tuntien tavoitteena on tarjota työkaluja, joiden avulla pääsette eteenpäin käsittelytreeneissä. Erityisesti pyrimme siihen, että käsittelyä ei vain tehdä koiraLLE, vaan se tehdäänkin koiran kanSSA.
Mukaan sisäkengät/villasukat, tavallinen talutin (ei kela) sekä tavallinen panta/valjaat, koiralle todella paljon maistuvia nameja, sekä koiralle oma alusta/viltti rauhoittumista varten!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.