Tuntuuko, että arkikiireet vie aikaa etkä ehdi touhuta koiran kanssa kotona tarpeeksi? Silloin kannattaa tulla puuhakurssille!
Puuhakurssilla pääsette sukeltamaan virikkeistämisen ja hauskan yhdessä puuhailun maailmaan! Puuhakurssilla treenaillaan erilaisia mieltä ja kehoa virikkeistäviä juttuja – kokeillaan esimerkiksi erilaisia älypelejä, opetellaan ongelmanratkaisua vaativia temppuja sekä tutustutaan erilaisiin virikkeisiin.
Puuhakurssilla suorittaminen on kiellettyä – tänne tullaan pitämään hauskaa hyvällä fiiliksellä. Tavoitteena on, että kurssilta lähtee tyytyväinen koira ja omistaja, joilla on takataskussa ajatuksia, miten tarjota kiireiden keskellä helppoja ja nopeita virikkeitä koiralle myös arjessa!
Kolmen kerran kurssilla päästään testailemaan, millaiset puuhailut ovat koiran ja omistajan mielestä parhaita. Kurssi antaa alkusysäyksen puuhailun ja virikkeistämisen liittäämiseen osaksi arkirutiineja. Yhdessä tekeminen, puuhailu ja läsnäolo lujittavat koiran ja omistajan suhdetta, sekä lisäävät molempien positiivista hyvinvointia.
Puuhakurssi järjestetään pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Kurssin ohjaajana toimii eläintenhoitaja (at) Katja Kyytinen. Katja on erityisen kiinnostunut koirien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja erilaisten tukitaitojen kouluttamisesta, jotta arki koiran kanssa olisi mahdollisimman hyvää ja sujuvaa. Katjalle on tärkeää, että kursseilla on hyvä tunnelma ja oppiminen yhdessä koiran kanssa on hauskaa!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.