Rally-toko jatkoilla jatketaan siitä, mihin alkeiskurssilla jäätiin. Jatkoilla syvennetään eri liikkeiden osaamista, sekä opetellaan tekemään ratoja. Jatkot soveltuu rallyn alkeet käyneille koirakoille ja jatkokursseja voi käydä useammankin putkeen, mikäli sopivaa vakiryhmäpaikkaa ei löydy.
Rally-toko jatkot on kuuden kerran kurssi, jossa tehdään vaihtuvia ratoja sekä tekniikkaa. Pohjataitoina koirakkojen tulisi osata tai suunnilleen tietää ALO –liikkeiden suoritustavat. Kurssi toteutetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Lisää lajista rally-toko yhdistyksen sivuilta.
Kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Kirsi Jauhiainen. Kirsi on erityisen kiinnostunut käytöshaasteiden ratkomisesta, sujuvasta arjesta, sekä toimivasta luottamukseen perustuvasta yhteistyöstä koiran ja ihmisen välillä. Kouluttaminen perustuu koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja oppimiseen iloon onnistumisien kautta. Koira saa olla koira ja sille annetaan mahdollisuus myös omiin oivalluksiin, sekä huomioidaan sen yksilölliset tarpeet. Kirsi on koulutukseltaan myös opettaja ja hänelle on tärkeää, että oppimisympäristö on sekä koiralle, että ihmiselle positiivinen, kannustava ja rento.
Rescue- ja kodinvaihtajakoirat ovat erityisen lähellä Kirsin sydäntä. Tällä hetkellä kotoa löytyykin Romaniasta adoptoitu koira, sekä välillä kotihoidossa olevia koiria.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.