Rally-toko jatkoilla jatketaan siitä, mihin alkeiskurssilla jäätiin. Jatkoilla syvennetään eri liikkeiden osaamista, sekä opetellaan tekemään ratoja. Jatkot soveltuu rallyn alkeet käyneille koirakoille ja jatkokursseja voi käydä useammankin putkeen, mikäli sopivaa vakiryhmäpaikkaa ei löydy.
Rally-toko jatkot on viiden kerran kurssi, jossa tehdään vaihtuvia ratoja sekä tekniikkaa. Pohjataitoina koirakkojen tulisi osata tai suunnilleen tietää ALO –liikkeiden suoritustavat. Kurssi toteutetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Kurssin ohjaajana toimii eläintenkouluttaja (at) Sami Stenholm. Samille tärkeintä kouluttamisessa on nähdä koiran ja omistajan saumaton yhteistyö, niin että molemmilla on mukavaa. Hyvät arjen taidot, yhteistyö ja luottamus luovat elämänmittaisen perustan ihmisen ja koiran välille ja hän haluaakin antaa keinoja siihen jokaiselle kursseillensa tuleville. Kursseilla koira saa olla koira ja keksitään yhdessä keinot, miten yhteiselo ja harrastaminen sujuisi molempia motivoivalla tavalla! Parhaat tulokset saadaan kouluttamalla koiria positiivisen vahvistamisen keinoin ja kuuntelemalla koiraa, koiran ehdoilla.
Lisää lajista rally-toko yhdistyksen sivuilta.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.