Irtotunnit ovat yksittäisiä tunteja meneillään olevilta kursseilta. Irtotunteja tulee myyntiin, jos kursseille on jäänyt tilaa tai vapautuu yksittäisiä paikkoja.
Ovatko alempien luokkien liikkeet hallussa ja kaipaat säännöllistä ratatreeniä muun harjoittelun tueksi? Rallyn kuukausivalmennuksessa keskitytään ratataitojen harjoitteluun.
Kuukausivalmennusryhmä kokoontuu noin kerran kuussa ja se sopii rallyn vakiryhmissä harjoitteleville tai alkeis- ja jatkokurssin käyneille. Valmennuksessa tehdään oman tason mukaan alokasluokan, avoimen luokan tai voittajaluokan ratoja. Avo-voi-ryhmässä on tarjolla sekä avoimen että voittajaluokan rata.
Valmennus toteutetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa) ja yhden treenikerran kesto on 75 minuuttia. Treenikerta sisältää yhteisen rataantutustumisen ja noin 15 minuuttia henkilökohtaista treeniaikaa per koirakko. Hallissa on suorittavan koirakon lisäksi seuraava koirakko, joten pääsette myös harjoittelemaan teille sopivia lämmittelyrutiineja.
Valmennukseen osallistuvan koiran tulee pystyä odottamaan autossa tai omassa häkissä hallissa rataantutustumisen ja muiden treenivuorojen ajan.
Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at) ja pitkän linjan rally-tokoharrastaja Ilona Koitto. Rally-tokossa Ilonaa kiehtoo lajin haastavuus myös ohjaajalle ja se, ettei kukaan tule rally-tokon harrastajana koskaan valmiiksi. Ilonan vahvuutena on myönteinen ja rauhallinen ohjausote ja eteenpäinvievän palautteen antaminen – positiivisesti, totta kai!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.