Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen. Puuhamaa sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta, puuhamaa on myös oiva tapa tulla tutustumaan halliin!
Tällä kertaa Puuhamaan teemana on syntymäpäivät, sillä Pawsiteamin 7-vuotissynttäreitä juhlitaan 6.10. ja juhlat jatkuvat Puuhamaassa!
Puuhamaa -tunti kestää noin 30 min ja tunnille mahtuu maks. 2 koiraa. Halli jaetaan sermein puoliksi, joten molemmilla on oma rauha puuhailla. Puuhamaa on myös hyvä tapa tulla esimerkiksi tutustumaan koulutushalliin tai purkamaan ylimääräistä energiaa.
Huom! Saman talouden kahdelle koiralle tulee varata koko halli käyttöön eli 2 paikkaa.
Puuhamaa järjestetään Pawsiteamin Jes -hallilla Piispanristillä. Hintaan kuuluu Puuhamaassa käytettävät namit (naturis kalkkuna). Jos koirasi on allerginen, otathan omat namit mukaan ja ilmoita tästä lisätietoja -kohtaan.
Huomioita sujuvaan puuhailuun:
– Odota ulkona, kunnes kouluttaja tulee kutsumaan teidät sisään
– Hallissa ollaan ilman ulkokenkiä
– Turvallisuussyistä koira tulee pitää kiinni, mikäli se ei tunne toisella puolella puuhailevaa koiraa
– Ilmoita lisätietoja -kentässä, mikäli otatte omat namit (yritämme siivota edellisten jäljet tällöin myös mahdollisimman tarkkaan)
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.