Mikäli tulevaisuuden suunnitelmissanne on harrastaa tavoitteellisesti, tulevaisuuden tähdet on kurssi juuri sinulle ja pennullesi! Kurssilla opitaan oppimaan ja opetellaan tärkeitä tukitaitoja sekä temppuja, jotka luovat vakaan pohjan harrastavan koiran alkutaipaleelle ja teidän keskinäiselle yhteistyölle.
Tulevaisuuden tähdet –kurssilla opetellaan kontaktia ja keskittymistä ryhmässä, kiinnitetään huomiota koulutustekniikkaan ja opetellaan lajitemppujen alkeita, pentujen tahdissa. Jos tavoitteena on suunnata kisakentille, on hyvä aloittaa yhteinen taival ja perustan rakentaminen jo alusta asti positiivisesti ja tehokkaasti. Pääasia onkin, että sekä koiralla ja ohjaajalla olisi hauskaa yhdessä koko harrastustaipaleen ajan.
Kurssi kestää 6 viikkoa ja on suunnattu 4-9 kuukauden ikäisille pennuille. Kurssi toteutetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta. Pohjalla olisi hyvä olla esimerkiksi pentukurssi tai sitä vastaavat taidot.
Kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Milka Tauru. Milka harrastaa aktiivisesti palveluskoiralajeja kahden koiransa kanssa. Milka on kouluttautunut monipuolisesti vuodesta 2014 saakka erilaisten kouluttajien opeissa positiivisiin koulutusmenetelmiin, koulutustekniikkaan sekä koiran omaehtoisuuden hyödyntämiseen koulutuksessa. Kantavana teemana kaikessa koulutuksessa on se, että tehdään yhdessä koiran kanssa koiran ehdoilla.