Tuntuuko, että kiltistä ja oppivaisesta pennusta on kasvanut villi ja vähän liiankin vapaa teinikoira? Kaikki opittu on unohtunut ja koira tuntuu taantuneen takaisin pikkupentuikään…Teini-ikä on yksi koiran normaaleista kehitysvaiheista, hormonit alkavat jyllätä ja maailmassa on muutakin paljon omistajaa kiinnostavampia asioita. Toisille teini-ikä iskee kovempaa kuin toisille ja silloin jos joskus tarvitaan ymmärrystä ja kärsivällisyyttä.
Teinikoirien kurssilla keskitytään vahvistamaan jo aiemmin opittuja taitoja sekä mietitään kouluttamisen työkaluiksi uusia keinoja, joilla pystytään tukemaan koiraa teini-iän myllerryksessä ja päästään yhdessä kohti rauhallisempaa aikuisuutta. Yhdessä koetut onnistumiset vahvistavat suhdetta koiraan ja auttavat myös vaikeamman tuntuisten hetkien yli.
Kurssi on viiden kerran kurssi, jossa opetellaan ja vahvistetaan teinikoiralle tärkeitä arjen tukitaitoja, niin rauhoittumisen, kontaktin ja luopumisen kuin ylitsevuotavien tunteiden hallitsemisen saralla. Kurssi toteutetaan pienryhmässä (maks. 4 koirakkoa), jotta kaikki saavat varmasti mahdollisimman henkilökohtaista ohjausta.
Kurssin ohjaajana toimii koirakonsultti, eläintenkouluttajaopiskelija (at) Lina Nikula. Linalle on tärkeää huomioida koiran kokonaishyvinvointi kaikessa tekemisessä. Siihen kuuluvat fyysisen terveyden lisäksi myös vahvasti koiran tunnetilat ja henkinen hyvinvointi. Lina on aikasemmalta ammatiltaan mm. työnohjaaja, joten myös omistajan pystyvyyden tunteen ja hyvinvoinnin varmistaminen on luonnollinen osa koulutusta. Uuden oppiminen pitää olla hauskaa, sekä koiralle että ihmiselle. Linan luona asuu tällä hetkellä iso, monirotuinen kodinvaihtaja, jonka myötä hän on saanut myös omakohtaista kokemusta yksinolon haasteista ja käsittelyvaikeuksista.