Kiinnostaako koiraasi ympäristössä olevat asiat? Nappaako se suuhunsa kiellettyjä asioita ja juoksee sitten karkuun ylpeänä aarteensa kanssa tai kadottaa korvansa häiriöiden ilmestyessä näköpiiriin? Omaehtoinen kontakti ja luopuminen ovat yksiä tärkeimpiä taitoja sujuvaan yhteistyöhön. Kun luopuminen ja kontakti ovat koiran näkökulmasta kannattavia, sillä ei ole tarvetta juosta karkuun tai rynniä kohti kiinnostavia asioita, vaan koira oppii, että yhteistyöllä saavuttaa helpoiten arvokkaita asioita.
Ytyä yhteistyöhön – kolmen kerran tehokurssilla opetellaan hauskojen harjoitusten avulla tekemään erityisesti luopumisesta ja kontaktista koiralle kannattavaa! Kurssin tavoitteena on opetella erilaisia tapoja kohdata häiriöt ja selviytyä niistä yhdessä ilman harmaita hiuksia. Luopumisharjoitukset kasvattavat myös koiran itsehillintää ja auttavat kohti parempaa kommunikaatiota.
Kurssi toteutetaan pienryhmissä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti henkilökohtaista ohjausta. Yksi koulutuskerta kestää yleensä n. 50 minuuttia. Koulutukset alkavat tasatunnein, joten pienen liukuman avulla saadaan vaihdot suoritettua sujuvasti.
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttajaopiskelija (at) Teea Nurminen. Teea on opiskellut lisäksi eläinten kouluttamisen perusopinnot Suomen eläinkoulutuskeskuksella sekä suorittanut Kiva käsittelijä® -koulutuksen. Teealle on tärkeää, että omistajat oppivat tunnistamaan omasta koirastaan niitä hyviä ominaisuuksia myös haasteiden keskellä. Teea pohtiikin koulutuksen lähtökohtia omistajien vahvuuksia ja voimavaroja huomioiden, jotta saadaan mahdollistettua sujuvampi arki yhdessä. Teea on ammatiltaan myös toimintaterapeutti, joten arjen toiminnot, toiminnan analyysi ja asiakaslähtöinen työskentely tulee luonnostaan.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.