Uskomus no. 4 Koira ei saa murista ihmisille

Joulukuussa 2021 päivitettiin uskomuksia Pawsiteamin sosiaalisen median kanavilla joulukalenterin muodossa.
Pawsiteamin joulukalenteri pureutui tiukasti istuviin uskomuksiin ja tapoihin koiramaailmassa. Haluamme herätellä ajattelemaan, voisiko vanhasta tottumuksesta toteutettavia tapoja miettiä uudelleen ja mahdollisesti myös lähteä rakentamaan uusia ajatuksia nykytiedon valossa ❤️

Uskomus no. 4 Koira ei saa murista ihmisille

Murina on kommunikaatioita. Murina on koiran tapa kertoa, että sillä on epämukava olo. Muriseva koira ei ole tahallaan hankala, yritä ottaa johtajan paikkaa tai mitään muutakaan ihmeellisempää, vaan se on puhtaasti kommunikaatiota. Murina kuitenkin nähdään asiana, jota koira ei saisi tehdä ihmiselle ja muriseva koira on vähintään päävikainen. Murinalla koira kuitenkin viestittää, että nyt voisit vähän siirtyä kauemmaksi – miksi siis koiralla ei olisi oikeutta tähän? Meilläkin on oikeus ilmaista epämukavuutemme, esimerkiksi yökerhoissa on ihan ok mainita, että nyt olet vähän liian lähellä, menepäs hieman kauemmas. Myös koirilla tulisi olla oikeus kertoa epämiellyttävän tilanteen olevan epämiellyttävä.

Ihmiset kokee murinan usein hyvin henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka koira yrittää viestittää vain haluavansa tilaa. Jos tarkoituksemme on ollut hyvä, tottakai se harmittaa, mutta pitää ymmärtää, että kaikilla on omat rajansa ja jokainen on yksilö, niin me ihmiset kuin koiratkin. Murina on koiralta jo aika suuri ele, yleensä ennen sitä tulee useampia rauhoittavia eleitä, esimerkiksi silmien siristely, pään pois kääntäminen, huulten lipominen, jäykistyminen ja tuijottaminen. Tätä voisi ihmisten maailmassa verrata siihen, että ensiksi sanomme kauniisti, sitten vähän vähemmän kauniisti ja lopulta pitää jo huutaa, jollei viesti mene perille.

Murinaa kannattaa siis kunnioittaa. Jos koira murisee, sillä on jo todella epämukava olo ja meidän tulisi tehdä jotain peliliikkeitä, jotta koiralla olisi taas turvallisempi olo seurassamme. Mikäli murinaa lähtee kieltämään tai rankaisemaan, voi olla, että koira oppii sen olevan hyödytöntä ja siirtyy suoraan vielä järeämpiin keinoihin ilmaista oloaan eli esimerkiksi näykkäisee. Kollega Miira Hellstén on sanonut erittäin osuvasti ”murinan kieltäminen on, kuin ottaisi patterit pois palovaroittimesta”.

Murinaa esiintyy usein esimerkiksi käsittelytilanteissa, tilanteissa joissa koira yrittää rauhoittua ja sitä häiritään tai kun koiralla on jotain omasta mielestään arvokasta ja se pelkää menettävänsä sen. Netti on pullollaan videoita, joista huomaa koiran tarjoavan useita rauhoittavia eleitä, jotka kuitenkin jätetään huomioimatta. Sitten ”yhtäkkiä” koira sekoaa ja esimerkiksi näykkäisee. Näissä tilanteissa tulisikin miettiä, miksi koiralla on tarve murista – miksi se haluaa meidät kauemmas ja mitä voisimme tehdä, jotta tilanne olisi koiralle turvallinen. Esimerkiksi käsittelyn opettaminen selkeäksi ja omaehtoiseksi tai koiran leporauhan turvaaminen tai opettaminen siihen, että me emme mielivaltaisesti ryöstä siltä asioita, auttaa aika paljon eteenpäin. Koiran elekielen tunteminen ja oman koiran tavat kertoa epämukavasta olosta hienovaraisemmilla eleillä tai käyttäytymisellä onkin ihan hurjan tärkeää yhteisen, kaikille rennon arjen saavuttamisessa.

Päivitetään tämä uskomus siis muotoon: Murina on kommunikaatioita ja sitä tulee kunnioittaa. Kielteisen asenteen sijaan tulee miettiä, miksi koiralla on tarve murista ja muuttaa jotain tilanteessa, jotta koiralla on turvallinen olo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *