koirakoulu pawsiteam pähkinänkuoressa
  • Perustettu vuonna 2017 Piispanristille
  • Koiralähtöistä, tutkittuun tietoon perustuvaa koulutusta
  • Toimimme Turussa, Helsingissä, Tampereella, Kaarinassa, Lempäälässä ja Salossa
  • Myös verkkokursseja ja asiantuntijaluentoja verkossa
  • Tuhannet koirakot valitsevat Pawsiteamin vuosittain koirakoulukseen
  • Kursseja pennuista harrastuslajeihin, sekä arjen haasteisiin
  • Ammattitaitoiset ja lempeät kouluttajat
  • Koulutukset ammattilaisille – Kiva Käsittelijä® ja Pawsitive Wellness Coach – koirien hyvinvointivalmentaja®
  • Meille saa tulla juuri sellaisena, kuin on!

 

Miten Pawsiteamista tuli Suomen positiivisin koirakoulu?

Pawsiteam [pɔ:siti:m] sai alkunsa siitä ajatuksesta, että tarvitsemme koirakoulun ihan tavallisille koiraihmisille. Sellainen paikka, jossa ei tarvitse omistaa juuri tietynlaista koiraa, olla tähtäämässä kisoihin tai edes tietää etukäteen mitä on tekemässä. Paikka, jossa saa olla rauhassa aloittelija, ihmetellä yhdessä koiran kanssa ja oppia koiran koulutusta ilman painetta.

Olen ollut koiraihminen niin kauan kuin muistan. Lapsena puhuin koirista tauotta ja opettelin koirakirjat ulkoa. Olen harrastanut melkein kaikkea mahdollista koirien kanssa, mutta koulutuskentillä törmäsin toistuvasti samoihin asioihin – väärän rotuinen koira, väärät menetelmät, vääränlaiset tavoitteet. Halusin vain pitää hauskaa koirieni kanssa ja oppia ymmärtämään heitä, en tähdätä arvokisoihin tai saada koirastani tottelevaista keinoja kaihtamatta.

Keväällä 2017 hakeuduin eläintenkouluttajakoulutukseen ja sain siellä lopullisen sysäyksen: mitä jos perustaisin ihan itse sellaisen koirakoulun, jollaisessa itsekin haluaisin käydä? Kesällä olikin jo vuokrasopimus Piispanristin hallista kourassa – ja siitä alkoi Pawsiteamin matka.

Yhdestä hallista Suomen laajimmaksi koirakouluksi

Alusta asti Pawsiteamin ytimessä on ollut koiran hyvinvointi ja hyvä fiilis sekä koiralla että ihmisellä. Halusin luoda paikan, jossa arvomaailma sopii minulle – kouluttajaa ei tarvitse pelätä, eikä koulutustilanteessa tarvitse jo osata asioita. Missään ei ole määritelty, millainen sinun tai koirasi pitäisi olla tullaksesi meille.

Huomatessani, miten tiedon jakaminen, yhteisen hauskan ajan viettäminen ja koirien käyttäytymisen ymmärtäminen paransi koirien ja ihmisten elämää, halusin ehdottomasti jakaa tätä mahdollisimman laajalle. Yhden ihmisen ja yhden hallin koirakoulu lähti laajenemaan nopeasti ja nyt Pawsiteam toimii jo kuudella paikkakunnalla (Turku, Tampere, Helsinki, Kaarina, Lempäälä, Salo). Vuosittain koulutuksiimme osallistuu tuhansia koirakoita ja kouluttajaverkostossamme on noin 20 ihan huipputyyppiä, jotka jakavat saman arvopohjan: koiralähtöisyyden, tutkittuun tietoon perustuvan kouluttamisen ja hyvään fiilikseen perustuvan ohjauksen.

Yrittäjyys on tuonut mukaan muutakin kuin koirien kouluttamista. Olen mm. oppinut maalaamaan hallin seiniä, asentamaan tekonurmea, valamaan betonia ja tekemään pikaisia ratkaisuja hallin muuttuessa käyttökelvottomaksi tulvan takia (kyllä, Suomessa!). Mutta kaikki on ollut sen arvoista – koska saamme jakaa onnistumisia ja oivalluksia kanssanne joka viikko.

Tutkittuun tietoon perustuvaa koiran koulutusta

Yksi Pawsiteamin tärkeimmistä kulmakivistä on ollut alusta asti koulutuksen perustuminen tutkittuun tietoon. Koirien käyttäytymisestä opitaan jatkuvasti uutta ja moni vanha uskomus kaipaa päivitystä – koira ei ole pieni susi, eikä se yritä ottaa valtaa sohvalla makaamalla.

Halusin oppia lisää ja lähdin ulkomaille opiskelemaan eläinten käyttäytymistieteilijäksi, jota ei Suomessa voi yliopistotasolla opiskella. Opinnot veivät koiratutkimuksen äärelle ja kansainvälisiin konferensseihin. Tällä hetkellä teen väitöskirjatutkimusta Englannissa koirien hyvinvoinnista – erityisesti siitä, miten osallistava käsittely ja valinnan mahdollisuudet vaikuttavat hyvinvointiin.

Tutkimustyö kulkee koko ajan mukana myös käytännön koulutuksissa. Haluamme opettaa tutkittuun tietoon perustuvia asioita, jotka oikeasti parantavat sekä koiran että omistajan elämää.

Kurssien rinnalle on tullut myös PawsiAkatemian ammattilaisten koulutukset, kuten Kiva Käsittelijä® ja Pawsitive Wellness Coach – koirien hyvinvointivalmentaja®. Nämä ovat tuoneet mukaan uuden ulottuvuuden, sillä nyt voimme viedä tätä tietoa myös ammattilaisille ja opiskelijoille, niin Suomessa kuin ulkomailla.

Suomen positiivisin koirakoulu

Eräs asiakaspalaute osui suoraan sydämeen: “Tämä on ehdottomasti Suomen positiivisin koirakoulu.” Totesin, että siinä se on. Juuri siihen pyrimme – ja sitä haluamme vaalia jatkossakin.

Positiivinen vahvistaminen ei ole vain tapa kouluttaa koiria, vaan myös tapa kohdata ihmisiä. Meillä ei ole tyhmiä kysymyksiä. Meillä ei koskaan sanota, että olet pilannut koirasi. Meillä et ole väärässä paikassa, vaikka ette osaisi vielä mitään. Jokainen oppii – ja me olemme siinä matkassa mukana täydellä sydämellä.

Asiakaspalautteissa nousee jatkuvasti esiin erityisesti kolme asiaa: kannustava ja rento koira- ja ihmislähtöinen asenne, ammattitaitoiset – ihan huiput kouluttajat ja helpotus siitä, että kaikki saavat tulla juuri sellaisina kuin ovat.
Ne ovat meille ylpeydenaihe – ja suunta, johon haluamme yhä kasvaa.

Tervetuloa mukaan rakentamaan koiralähtöisempää maailmaa

Uskomme siihen, että hyvä elämä koiran kanssa ei vaadi kuria ja tottelevaisuutta, vaan ymmärrystä ja yhteistyötä. Että jokaisella koiralla ja omistajalla on oikeus oppia – ja oppiminen voi olla hauskaa!

Pawsiteam on minun toteutunut unelmani koirakoulusta, johon jokainen koira ja ihminen ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat. Jossa ei ole tyhmiä kysymyksiä eivätkä kisamenestys tai koirasi rotu määritä sinua koiranomistajana. Jossa vahvat arvot ohjaavat toimintaa ja joka auttaa nykyaikaisen, koiralähtöisen tiedon levittämisessä.

Tervetuloa mukaan rakentamaan maailmaa, jossa ymmärrys, myötätunto ja yhdessä oppiminen ovat koirankoulutuksen ytimessä. Jokainen kurssilainen on osa muutosta – matkaa kohti inhimillisempää ja koiralähtöisempää maailmaa.
Kiitos, että olet mukana tekemässä tätä unelmaa todeksi ja mahdollistamassa tärkeän tiedon viemistä yhä useamman ulottuville.

Nähdään kursseilla ❤️
Anna Sydänheimo