Arjen taidot

Näytetään kaikki 18 tulosta

Kaipaatko lisää kontaktia arkeen? Haluatko vahvan vuorovaikutteisen suhteen koirasi kanssa ja ymmärtää koiran käytöstä? Arkitottelevaisuus on kokoelma taitoja, joiden avulla koira pärjää parhaiten ihmisten maailmassa!

Arjen taitojen kursseilla käydään läpi miten toteuttaa koulutus tehokkaimmin ja sekä koiralle että omistajalle mukavalla tavalla. Koiran koulutus ja sujuvat perustaidot ovat avain helpompaan arkeen, sekä koiran kouluttaminen vahvistaa myös omistajan ja koiran välistä suhdetta.

Tavoitteemme on parantaa koirien hyvinvointia ja luoda parempaa suhdetta koiran ja omistajan välille. Perustammekin kaiken koulutuksemme siihen, että harrastukset tehdään koiran kanSSA, ei koiraLLA. Arkitottelevaisuus sisältää esimerkiksi vahvan kontaktin, yhteisymmärryksen, rauhoittumisen taidon sekä sujuvan vuorovaikutuksen omistajan kanssa.

Koulutustapamme avulla opimme etsimään ja hyödyntämään koiran aitoa motivaatiota yhdessä tekemiseen. Annamme koiralle vaihtoehtoja vaikuttaa ja oivaltaa, jolloin oppiminen on laadukasta. Treenit tehdään koiran näkökulmasta reilusti, koiran ominaisuuksia ajatellen. Tärkeintä ei ole päästä nopeasti näyttävään suoritukseen, vaan rakentaa yhdessä ymmärrystä ja yhteistyötä sekä tukitaitoja, joiden avulla päästään kestävämpään ja rennompaan lopputulokseen.

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: rauhallisempaa olotilaa kaipaaville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 20 (19.10.-16.11.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Essi Vuorenmaa

Vain 1 varastossa

Arjen taidot

Herkkien hihnakurssi

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: toisiin koiriin hihnassa reagoiville

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 20.30 (20.10.-17.11.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Vain 2 varastossa

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: perustaitoja ja yhteistyötä kaipaaville

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: sunnuntaisin klo 20 (25.10.-22.11.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Vain 3 varastossa

Uutuus!

Arjen taidot

Nuuskukurssi

118,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: uutta virikkeistämistä ja väsyneempää koiraa kaipaaville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 16 (26.10.-16.11.2026)
Kesto: 4 kertaa
Kouluttaja: Essi Vuorenmaa

Varastossa

118,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: sujuvampia hoitotoimenpiteitä haluavalle

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: perjantaisin klo 17, joka toinen viikko
Tunnit: 30.10., 13.11., 27.11. ja 11.12.2026
Kesto: 4 kertaa + luento
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Vain 3 varastossa

118,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: Pentukurssin käyneille alle 1-vuotialle pennuille

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 16.30 (3.11.-24.11.2026)
Kesto: 4 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Vain 3 varastossa

59,50 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: etsinnän alkeita tai aktivointia kaipaaville

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 20 (9.11. ja 16.11.)
Kesto: 2 kertaa
Kouluttaja: Suta Pesu

Vain 3 varastossa

89,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: hihnataitojen hiontaa kaipaaville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 18 (10.11.-24.11.2026)
Kesto: 3 kertaa
Kouluttaja: Suta Pesu

Varastossa

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: kokeilunhaluisille

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: perjantaisin klo 20 (20.11.-18.12.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Varastossa

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: rauhallisempaa olotilaa kaipaaville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 20 (23.11.-21.12.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Essi Vuorenmaa

Varastossa

Arjen taidot

Herkkien hihnakurssi

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: toisiin koiriin hihnassa reagoiville

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 20 (23.11.-21.12.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Suta Pesu

Varastossa

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: Teinikoirille

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 18.30 (24.11.-22.12.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Varastossa

118,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: sujuvampia hoitotoimenpiteitä haluavalle

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: sunnuntaisin klo 18 (13.9.-4.10.)
Kesto: 4 kertaa + luento
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Varasto loppu

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: rauhallisempaa olotilaa kaipaaville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: maanantaisin klo 20 (14.9.-12.10.)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Essi Vuorenmaa

Varasto loppu

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: perustaitoja ja yhteistyötä kaipaaville

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 18.30 (15.9.-13.10.)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Varasto loppu

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: kokeilunhaluisille

Missä: Nekala/TAMPERE
Aika: sunnuntaisin klo 20 (20.9.-18.10.)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Siiri Savolainen

Varasto loppu

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: kokeilunhaluisille

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: tiistaisin klo 18 (6.10.-3.11.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Suta Pesu

Varasto loppu

Arjen taidot

Herkkien hihnakurssi

145,00 € sis. alv 25,5 %

Kenelle: toisiin koiriin hihnassa reagoiville

Missä: Lakalaiva/TAMPERE
Aika: torstaisin klo 20 (29.10.-26.11.2026)
Kesto: 5 kertaa
Kouluttaja: Suta Pesu

Varasto loppu