Repeääkö koirasi liitoksistaan tavatessaan ihmisiä? Haluaako koirasi nuolla jokaisen vastaantulijan naaman?
Iloinen ja innokas koira on valloittava näky, mutta joskus kuitenkin on tilanteita, joissa koiran ensireaktio voisi olla hieman maltillisempi. Kaikki ohikulkijat eivät valitettavasti pidä syliin syöksyvästä kuraisesta koirasta. Toisaalta liika innokkuus ja sekoilu saattaa kertoa myös siitä, että koiraa hieman jännittää ihmisten moikkaustilanne, eikä se osaa purkaa tilannetta muulla tavalla.
Malttia moikkaamiseen on kolmen kerran kurssi, jolta saatte työkaluja rauhallisemman mielentilan ja maltillisemman ensireaktion opetteluun. Kurssilla pohdimme, miksi koira käyttäytyy, kuten käyttäytyy ja harjoittelemme erilaisia tekniikoita kaikille osapuolille miellyttävien kohtaamisten varalle.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Viivi Reponen. Viivin tunnit perustuvat yhteiseen tekemiseen, koiralähtöisyyteen ja lajityypillisten käyttäytymistarpeiden täyttymiseen: Hänelle on tärkeää eläinten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja eettinen kouluttaminen. Hän haluaa luoda ratkaisuja, jotka helpottavat eläimen ja ihmisen yhteiseloa, sekä tuoda ideoita ja oivalluksia siihen, miten voi mahdollistaa koiran lajityypillinen käytös ihmisvetoisessa arjessa. Tärkeintä Viivin tunneilla onkin hauska yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen koiran ehdoilla.



