Pentujen ikiomalla kesäleirillä harjoitellaan arjen tärkeitä taitoja!
Kurssilla opetellaan tärkeitä taitoja helppoon arkeen – mm. kontaktia, luopumista, käsittelyä, hihnakävelyä ja tärkeitä tukitaitoja eri tilanteisiin. Yhteiselo on huomattavasti helpompaa, kun heti alusta asti ymmärtää, miksi koira käyttäytyy, kuten käyttäytyy ja miten käyttäytymistä voi muokata molempia miellyttävään suuntaan eettisesti ja tehokkaasti!
Pentukurssimme ovat usean ammattilaisen yhdessä kehittämiä kokonaisuuksia, joista saa eväät elämän tärkeimpiin asioihin. Ennen kaikkea haluamme tarjota opastusta siihen, miten nykyaikaisen tiedon valossa kouluttaminen tapahtuu eettisimmällä ja tehokkaimmalla tavalla, koiran kanSSA, ei koiraLLA. Pentukurssit ovat aidosti pienryhmissä, joten kaikki saavat varmasti henkilökohtaista ohjausta. Opetamme teitä rakentamaan hyvän vuorovaikutussuhteen koiran kanssa, jotta tulevaisuudessakin turhilta ja vahingollisilta konflikteilta vältytään.
Pentujen kesäleirillä on neljä käytännön kertaa. Lisäksi kurssin hintaan kuuluu osallistumisoikeus Miten koira oppii -luennolle sekä Pentufaktat -opas!
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 5 pentua), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Essi Vuorenmaa, joka on suorittanut Pawsitive Wellness Coach – koirien hyvinvointivalmentaja® opinnot ja opiskelee parhaillaan eläintenkouluttajaksi (AT). Erityisesti Essiä kiinnostaa pohjataitojen rakentaminen ja ratkaisuiden hakeminen koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kautta. Hänelle on tärkeää luoda turvallisia koulutustilanteita, joissa sekä koirilla että ihmisillä on hauskaa ja he pääsevät kokemaan onnistumisen iloa.



