Rally-toko on rento laji, joka yhdistelee elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Tärkeintä on, että koiralla ja ohjaajalla on hauskaa yhdessä, ei niinkään pilkuntarkka suoritus. Koiraa saa ohjata ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko on kehitetty aivan tavallisia koiranomistajia varten ja tavoitteena on saada hauska harrastus sekä koiralle, että omistajalle ja samalla nämä harjoitteet helpottavat myös arjessa, sekä lisäävät koiran ja omistajan välisen suhteen vahvuutta.
Pentujen Rally-Tokoeskari on matalan kynnyksen lyhytkurssi alle vuoden ikäisille pennuille ja heidän omistajilleen. Kurssilla pääsette tutustumaan lajiin ja rally-tokoon harrastuksena. Kurssilla opetellaan harrastamisen tukitaitoja, kiinnitetään huomiota koulutustekniikkaan ja harjoitellaan lajitemppujen alkeita, pentujen tahdissa. Mitään pohjataitoja ei vaadita.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Tuuli Vuori. Erityisen lähellä Tuulin sydäntä on sujuva ja virikkeellinen arki koiran kanssa. Tunneillaan Tuulin tavoitteena on luoda rento ja kannustava ilmapiiri, jossa niin koira kuin ihminenkin pääsevät oivaltamaan uutta. Tuuli harrastaa omien koiriensa kanssa aktiivisesti noseworkia ja koiratanssia.



