Putkeen meni! – Agilityryhmä on suunnattu Agilityn perusteet käyneille koirakoille.
Ryhmässä jatketaan agilitytaitojen harjoittelua jokaisen oman tason mukaan. Tunneilla tehdään pieniä ratapätkiä ja keskitytään erilaisiin tekniikkaharjoitteisiin. Harjoitusten tavoitteena on yhdistellä jo opittuja taitoja ja rakentaa niiden ympärille hauska ja rento harrastus. Tunneilla osa harjoitteista tehdään koko ryhmän ollessa hallissa, mutta osa vauhdikkaammista harjoitteista voidaan tehdä niin, että hallissa on 1 koirakko kerrallaan turvallisuussyistä.
Ryhmä toteutetaan pienryhmänä (maks. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa varmasti henkilökohtaista ohjausta.
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Siiri Savolainen. Siiri on kiinnostunut erityisesti koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamisesta sekä arjen taidoista. Siirin tunneilla on tärkeintä se, että koiralla ja ohjaajalla on hauskaa yhdessä, rennossa ja turvallisessa ympäristössä. Koiran ja omistajan sujuva yhteistyö sekä keskinäiset kommunikointitaidot kantavat pitkälle niin arjessa kuin harrastusmaailmassakin.
Kurssin voi maksaa myös smartum-, edenred- tai epassi –sovelluksella.
Mikäli haluat käyttää näitä maksutapoja, toimi seuraavasti:
– Lisää tuote ostoskoriin ja mene normaalisti ostoskoriin
– Syötä kuponkikoodi liikuntaetu ja jatka kassalle
– Kirjoita lisätietokenttään maksutapasi (smartum/epassi) ja jatka tilaus loppuun asti
– Etsi SmartumPay/ePassi/Edenred –sovelluksesta Pawsiteam Oy ja suorita kurssimaksu välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä
Mikäli näistä tulee kysyttävää tai haluat maksaa vain osan kurssista liikuntaeduilla, ole yhteydessä sähköpostitse info@pawsiteam.fi



