Rally-toko jatkoilla jatketaan siitä, mihin alkeiskurssilla jäätiin. Jatkoilla syvennetään eri liikkeiden osaamista, sekä opetellaan tekemään ratoja. Jatkot soveltuu rallyn alkeet käyneille koirakoille.
Rally-toko jatkot on viiden kerran kurssi, jossa tehdään vaihtuvia ratoja sekä tekniikkaa. Pohjataitoina koirakkojen tulisi osata tai suunnilleen tietää ALO –liikkeiden suoritustavat.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Tuuli Vuori. Erityisen lähellä Tuulin sydäntä on sujuva ja virikkeellinen arki koiran kanssa. Tunneillaan Tuulin tavoitteena on luoda rento ja kannustava ilmapiiri, jossa niin koira kuin ihminenkin pääsevät oivaltamaan uutta. Tuuli harrastaa omien koiriensa kanssa aktiivisesti noseworkia ja koiratanssia.



