Tuntuuko, että kiltistä ja oppivaisesta pennusta on kasvanut villi ja vähän liiankin vapaa teinikoira? Kaikki opittu on unohtunut ja koira tuntuu taantuneen takaisin pikkupentuikään… Teini-ikä on yksi koiran normaaleista kehitysvaiheista, hormonit alkavat jyllätä ja maailmassa on muutakin paljon omistajaa kiinnostavampia asioita. Toisille teini-ikä iskee kovempaa kuin toisille ja silloin jos joskus tarvitaan ymmärrystä ja kärsivällisyyttä.
Teinikoirien kurssilla keskitytään vahvistamaan jo aiemmin opittuja taitoja sekä mietitään kouluttamisen työkaluiksi uusia keinoja, joilla pystytään tukemaan koiraa teini-iän myllerryksessä ja päästään yhdessä kohti rauhallisempaa aikuisuutta. Yhdessä koetut onnistumiset vahvistavat suhdetta koiraan ja auttavat myös vaikeamman tuntuisten hetkien yli.
Kurssi on viiden kerran kurssi, jossa opetellaan ja vahvistetaan teinikoiralle tärkeitä arjen tukitaitoja, niin rauhoittumisen, kontaktin ja luopumisen kuin ylitsevuotavien tunteiden hallitsemisen saralla.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Riikka Ala-Hulkko. Arjen haasteiden ratkaisu ja arjen helpottaminen, ihmisten ja eläinten välisten suhteiden sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen on Riikan ominta alaa.



