Kivaa Käsittelyä – Onko osallistava käsittely joko tai?

Mitä tehdä pakkotilanteissa?

Välillä törmää ajatukseen, ettei koiran kanssa voi alkaa harjoittelemaan osallistavaa käsittelyä, koska silloin ei saa mitään tehtyä. Tai jos tekee osallistavasti, niin siitä eteenpäin joka ikinen asia pitää kysyä koiralta. Ideaalitilanteessa toki teemme kaikki hoitotoimenpiteet koiran kanssa yhteistyössä, osallistavasti, mutta välillä elämää tapahtuu ja meidän pitää tehdä koiralle asioita, joihin se ei välttämättä ole valmis.

Vahva pohja auttaa

Tällaisia asioita ovat esimerkiksi terveydenhoitoon liittyvät akuutit jutut – esim. korvalääkkeet, silmätipat, haavanhoito jne tulevat yleensä varoittamatta ja kaikkea ei välttämättä ole ehtinyt harjoitella. Tällöin onkin erityisen tärkeää, että pohjalla on PALJON hyviä kokemuksia ja olisi opeteltuna pari tukitaitoa käsittelyyn.


Pidä luottamuspankkitili plussalla

Käsittelyä (ja tietenkin muitakin asioita koiran kanssa) voi ajatella ns. pankkitilinä – luottamuspankkitilinä. Jokainen onnistunut toisto on euro pankkitilille ja ikävät sattumat ovat aina isoja nostoja pankkitilin saldosta. On siis erityisen tärkeää rakentaa pohjaa positiivisesti, jolloin koira kestää myös satunnaiset negatiiviset tilanteet paremmin ja myöskin palautuu niistä nopeammin, kun tili vain vähän notkahtaa eikä mene konkurssiin. Pankkitilivertauksen olen kuullut Susan Friedmanilta, eikä tämän osuvampaa voi kyllä olla!

Rakenna tukitaitoja

Tärkeinä käsittelyn tukitaitoina ovat toimivien startti- ja stoppikäytösten lisäksi mm. käsittelyvihje sekä kiinnipidon ja nostamisen opettaminen vaiheittain. Näitä harjoitellaan esimerkiksi jo meidän pentukurssillamme! ️ Pakkotilanteissa on kuitenkin erityisen tärkeää muistaa, ettei tilannetta tarvitse saada vaan äkkiä pois alta, jollei kyseessä ole jokin henkeä uhkaava tilanne. Käytä hieman aikaa suunnitteluun, panosta palkkoihin ja koita tehdä tilanteesta mahdollisimman stressitön. Käsittelyn tukitaitoja pääset harjoittelemaan Pätevä Potilas -verkkokurssilla.

Millä tolalla teidän luottamuspankkitilinne on tällä hetkellä käsittelyn suhteen?

Mikäli haluat oppia lisää Osallistavasta käsittelystä, aiheeseen sukelletaan Kivaa Käsittelyä -verkkoluennolla käsittelyyn erikoistuneen eläinten käyttäytymistieteilijän Anna Sydänheimon johdolla.