Onko koirasi ujomman puoleinen tai jännittääkö se joitain asioita? Jännittäminen on ihan normaalia, mutta joskus se saattaa alkaa haitata arkea ja koiran hyvinvointia. Koira voi oppia työkaluja jännien asioiden kohtaamiseen ja näin myös oppia arjessa pääsemään niistä nopeammin yli, ehkä jopa olemaan jännittämättä! Tärkeintä on saada koiralle paljon onnistumisen tunteita, jotta sen itsetunto kohenee.
Arkatassujen egoboostaus – kurssilla tehdään koirien tasosta riippuen erilaisia helppoja harjoituksia jännittävien asioiden käsittelyyn ja kohtaamiseen. Tutustutaan mm. erilaisiin pintoihin ja ääniin, sekä mietitään jokaisen kohdalla toteuttamiskelpoisimpia tapoja viedä harjoittelu myös kotiympäristöön. Treeneissä edetään kokoajan koiran ehdoilla, jotta oppimista voi tapahtua. Treenit tehdään sermien takana, joten suoraa näköyhteyttä toisiin koiriin ei ole.
Kurssi sopii hyvin myös kodinvaihtajille ja rescue-koirille ensimmäiseksi yhteiseksi kurssiksi uuden omistajan kanssa.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin koulutajana toimii eläintenkouluttaja (at) Kirsi Jauhiainen. Kirsi on erityisen kiinnostunut käytöshaasteiden ratkomisesta, sujuvasta arjesta, sekä toimivasta luottamukseen perustuvasta yhteistyöstä koiran ja ihmisen välillä. Kouluttaminen perustuu koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja oppimiseen iloon onnistumisien kautta. Koira saa olla koira ja sille annetaan mahdollisuus myös omiin oivalluksiin, sekä huomioidaan sen yksilölliset tarpeet. Kirsi on koulutukseltaan myös opettaja ja hänelle on tärkeää, että oppimisympäristö on sekä koiralle, että ihmiselle positiivinen, kannustava ja rento.



