Haluatko ohjattua hooperstreeniä ilman sitoutumista viikoittaiseen harjoitteluun? Hoopersin ratatreenit sopii kaiken tasoisille hoopersista kiinnostuneille ja voit tulla mukaan niin harjoittelemaan estetaitojen alkeita kuin hakemaan vahvempia ratataitojakin.
Hoopersin ratatreenit järjestetään noin kerran kuussa. Jokaiselle kerralle on oma ratansa ja koirakon mukaan rataa voidaan tehdä joko pätkissä tai kokonaisuutena. Hallin koko on noin 10x20m ja suoritettavia esteitä kullakin treenikerralla on koko radalla 14-20.
Ratatreeneissä koirat treenaavat hallissa yksi kerrallaan, joten treenit sopii myös herkille koirille. Ryhmään osallistuvan koiran tulisikin pystyä odottamaan autossa tai esimerkiksi perheenjäsenen kanssa hallin ulkopuolella rataantutustumisen ja muiden koirakoiden treenivuorojen ajan. Treeneissä on myös erilleen aidattu katsomoalue, joten osallistujat saavat seurata toistensa treenejä.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 75 minuuttia. Koulutuskerta sisältää yhteisen rataantutustumisen ja noin 15 minuuttia henkilökohtaista treeniaikaa per koirakko.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Laura Pohjola. Laura on koirankoulutusnörtti, jolle hyvä fiilis, oppiminen ja koiran kuunteleminen on suorittamista tärkeämpää. Erityisen lähellä Lauran sydäntä ovat häiriöherkät koirat ja ihmisen ja koiran välisen suhteen kehittäminen hoopersin, agilityn tai muun harrastamisen kautta. Kouluttajana Laura on innostava ja luo mahdollisuuksien mukaan hetkiä ja ympäristöjä, jossa kurssilaiset pääsevät yhdessä oivaltamaan.
Kurssin voi maksaa myös smartum-, edenred- tai epassi –sovelluksella.
Mikäli haluat käyttää näitä maksutapoja, toimi seuraavasti:
– Lisää tuote ostoskoriin ja mene normaalisti ostoskoriin
– Syötä kuponkikoodi liikuntaseteli ja jatka kassalle
– Kirjoita lisätietokenttään maksutapasi (smartum/epassi/edenred) ja jatka tilaus loppuun asti
– Etsi SmartumPay/ePassi/Edenred –sovelluksesta Pawsiteam Oy ja suorita kurssimaksu välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä
Mikäli näistä tulee kysyttävää tai haluat maksaa vain osan kurssimaksusta liikuntaeduilla, ole yhteydessä sähköpostitse info@pawsiteam.fi



