Ota hetki aikaa olla läsnä koirasi kanssa.
Eläimen läsnäololla on parhaimmillaan ihmiselle suuri merkitys stressiä ja ahdistusta rauhoittavana ja maadottavana voimana. Tällä pienryhmätunnilla (maks. 4 koirakkoa) teemme erilaisia harjoitteita yhdessä oman koiramme kanssa ja tunnille voivat kaikki tulla juuri sellaisina kuin ovat.
Tunnilla ei suoriteta eikä stressata, vaan tavoitteena on harjoitella yhdessä oman koiran kanssa erilaisia mindfulness ja meditaatioharjoitteita itseä ja koiraa kuunnellen.
Osa harjoitteista sisältää kevyttä liikettä ja tunti antaa tilaa myös vuoden vaihdoksen tuomalle reflektoinnille niin menneestä kuin tulevasta, kuitenkin hellästi takaisin tähän hetkeen johdattaen.
Tule mukaan pysähtymään ja olemaan hetkessä läsnä yhdessä koirasi kanssa.
Kouluttajana toimii Laura Pohjola. Laura on koirankoulutusnörtti, jolle hyvä fiilis, oppiminen ja koiran kuunteleminen on suorittamista tärkeämpää. Kouluttajana Laura on innostava ja luo mahdollisuuksien mukaan hetkiä ja ympäristöjä, jossa kurssilaiset pääsevät yhdessä oivaltamaan.



