Irtotunnit ovat yksittäisiä tunteja meneillään olevilta kursseilta. Irtotunteja tulee myyntiin, jos kursseille on jäänyt tilaa tai vapautuu yksittäisiä paikkoja.
Haaveena agilityharrastus? Mikäli tulevaisuuden suunnitelmissanne on harrastaa agilityä, Pentujen agility on pohjataitokurssi juuri sinulle ja pennullesi! Kurssilla opitaan oppimaan ja opetellaan tärkeitä tukitaitoja sekä temppuja, jotka luovat vakaan pohjan harrastavan koiran alkutaipaleelle ja teidän keskinäiselle yhteistyölle.
Pohjataitokurssilla opetellaan kontaktia ja keskittymistä ryhmässä, kiinnitetään huomiota koulutustekniikkaan ja opetellaan lajitemppujen alkeita, pentujen tahdissa. Jos tavoitteena on suunnata agilitykentille, on hyvä aloittaa yhteinen taival ja perustan rakentaminen jo alusta asti positiivisesti ja tehokkaasti. Pennun on tärkeää antaa kehittyä ennen varsinaisen agilityuran aloittamista, mutta pohjataitojen huolellisella rakentamisella saadaan harrastustaipaleesta varmasti molempia innostava, hauska ja turvallinen!
Kurssilla on 5 käytännön kertaa ja se on suunnattu 4-10 kuukauden ikäisille pennuille.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Laura Pohjola. Laura on koirankoulutusnörtti, jolle hyvä fiilis, oppiminen ja koiran kuunteleminen on suorittamista tärkeämpää. Kouluttajana Laura on innostava ja luo mahdollisuuksien mukaan hetkiä ja ympäristöjä, jossa kurssilaiset pääsevät yhdessä oivaltamaan. Erityisen lähellä Lauran sydäntä ovat häiriöherkät koirat ja ihmisen ja koiran välisen suhteen kehittäminen hoopersin, agilityn tai muun harrastamisen kautta. Yhteiset harrastukset luovat pohjan toimivalle arjelle ja antavat lisää ideoita ja motivaatiota koiran arjen virikkeellistämiseen.
Kurssin voi maksaa myös smartum-, edenred- tai epassi –sovelluksella.
Mikäli haluat käyttää näitä maksutapoja, toimi seuraavasti:
– Lisää tuote ostoskoriin ja mene normaalisti kassalle
– Kirjoita lisätietokenttään maksutapasi (smartum/epassi)
– Syötä kuponkikoodi liikuntairtotunti ja jatka tilaus loppuun asti
– Etsi SmartumPay/ePassi –sovelluksesta Pawsiteam Oy ja suorita kurssimaksu välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä
Mikäli näistä tulee kysyttävää, ole yhteydessä sähköpostitse info@pawsiteam.fi



