Rally-toko on rento laji, joka yhdistelee elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Tärkeintä on, että koiralla ja ohjaajalla on hauskaa yhdessä, ei niinkään pilkuntarkka suoritus. Koiraa saa ohjata ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko on kehitetty aivan tavallisia koiranomistajia varten ja tavoitteena on saada hauska harrastus sekä koiralle, että omistajalle ja samalla nämä harjoitteet helpottavat myös arjessa, sekä lisäävät koiran ja omistajan välisen suhteen vahvuutta.
Pentujen Rally-Tokoeskari on matalan kynnyksen lyhytkurssi alle vuoden ikäisille pennuille ja heidän omistajilleen. Kurssilla pääsette tutustumaan lajiin ja rally-tokoon harrastuksena. Kurssilla opetellaan harrastamisen tukitaitoja, kiinnitetään huomiota koulutustekniikkaan ja harjoitellaan lajitemppujen alkeita, pentujen tahdissa. Mitään pohjataitoja ei vaadita.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kouluttajana toimii koirakonsultti Kiika Schadvoyn. Kiika on innokas koiraharrastaja jolta löytyy kokemusta niin työ-, koti- kuin harrastuskoirienkin kouluttamistesta. Tämä monipuolinen kokemus tuo koulutukseen näkökulman jossa yhdistyy tärkeimmät elementit jokaiselta osa-alueelta, ja Kiikasta onkin tärkeää pohtia kokonaisvaltaisesti miten arki ja harrastukset voivat tukea toisiaan, ja että koiralla on hyvä olla ja työskennellä ohjaajansa kanssa eri ympäristöissä ja häiriöissä. Koirakon yhteistyön ja vuorovaikutuksen parantaminen ovat Kiikan suurimpia kiinnostuksen kohteita.



