Rally-toko on rento laji, joka yhdistelee elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Tärkeintä on, että koiralla ja ohjaajalla on hauskaa yhdessä, ei niinkään pilkuntarkka suoritus. Koiraa saa ohjata ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko on kehitetty aivan tavallisia koiranomistajia varten ja tavoitteena on saada hauska harrastus sekä koiralle, että omistajalle ja samalla nämä harjoitteet helpottavat myös arjessa, sekä lisäävät koiran ja omistajan välisen suhteen vahvuutta.
Pentujen Rally-Tokoeskari on matalan kynnyksen lyhytkurssi alle vuoden ikäisille pennuille ja heidän omistajilleen. Kurssilla pääsette tutustumaan lajiin ja rally-tokoon harrastuksena. Kurssilla opetellaan harrastamisen tukitaitoja, kiinnitetään huomiota koulutustekniikkaan ja harjoitellaan lajitemppujen alkeita, pentujen tahdissa. Mitään pohjataitoja ei vaadita.
Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
Kurssi toteutetaan pienryhmässä (max. 4 koirakkoa), jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta ja harjoitukset voidaan sovittaa jokaisen tasolle sopiviksi. Kurssilla edetään koiralähtöisesti ja jokaisen koiran annetaan oppia omassa tahdissaan.
Yksi koulutuskerta kestää noin 50 minuuttia, ja ne alkavat tasatunnein – pienen siirtymäajan avulla ryhmien vaihdot sujuvat rauhallisesti.
Kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii eläintenkouluttaja (at) Kirsi Jauhiainen. Kirsi on erityisen kiinnostunut käytöshaasteiden ratkomisesta, sujuvasta arjesta, sekä toimivasta luottamukseen perustuvasta yhteistyöstä koiran ja ihmisen välillä. Kouluttaminen perustuu koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja oppimiseen iloon onnistumisien kautta. Koira saa olla koira ja sille annetaan mahdollisuus myös omiin oivalluksiin, sekä huomioidaan sen yksilölliset tarpeet. Kirsi on koulutukseltaan myös opettaja ja hänelle on tärkeää, että oppimisympäristö on sekä koiralle, että ihmiselle positiivinen, kannustava ja rento.
Rescue- ja kodinvaihtajakoirat ovat erityisen lähellä Kirsin sydäntä. Tällä hetkellä kotoa löytyykin Romaniasta adoptoitu koira, sekä välillä kotihoidossa olevia koiria.



