Harrastaminen kuuluu kaikille

Koira targetin päällä

Mitä harrastat koirasi kanssa?

Koiraharrastus jo sanana mielletään edelleen pitkälti kilpailuihin tähtäävinä lajiharrastuksina – toko, agility, rally-toko, nosework, hoopers, pk-lajit… Helposti ajatellaan, ettei koiran kanssa ”harrasteta mitään”, mikäli ei nimenomaan harrasteta jotakin lajia tavoitteellisesti, kisakentät tähtäimessä.

Olisikin hyvä tarkastella, mitä ylipäätään miellämme koiraharrastuksina. Me ihmiset esimerkiksi voimme harrastaa lukemista, käsitöitä, leipomista tai pelien pelaamista ilman mitään kisatavoitteita. Miksi siis koiraharrastuksiin ei voisi lukea myös esimerkiksi virikkeistämisen, osallistavan käsittelyn, uuden oppimisen yhdessä koiran kanssa ja yksinkertaisesti hauskanpidon? Nämä harrastukset sopivat ihan kaikille!

Tarvitseeko koiran kanssa harrastamisen olla tavoitteellista?

Moni tarvitsee tavoitteita ylläpitääkseen motivaatiota ja rutiinia harjoittelussa. Tavoitteiden ei tarvitse olla kisakentillä ollakseen ”harrastaja”. Tavoite voi hyvin olla jonkin arjen asian sujuvoituminen, uuden oppiminen tai yhteisen laatuajan viettäminen. Kisat ovat kuitenkin loppupeleissä vain meitä ihmisiä varten. Osa meistä saa motivaation kisojen tuomista raameista, osalla taas suurin motivaatio on päästä räntäsateessa hallille pitämään hauskaa ja saada uusia ideoita myös kotiin. Ja nämä tavoitteet ovat ihan yhtä arvokkaita.

Erityisesti lajiharrastuksissa tavoitteet monesti ovat kisakentillä ja lajit on kehitetty niitä silmällä pitäen. Lajejakin voi silti harrastaa ilman halua kilpailla. Esimerkiksi rally-toko, hoopers tai nosework ovat myös arkea ja hyvinvointia parantavia lajeja, joiden pariin saattaa hurahtaa ihan vain hyvän fiiliksen takia ❤️ Monissa virallisissa lajeissa kisaamaan ei pääse kuin tietyn rotuisen kanssa, treeniporukoihin ei välttämättä pääse kuin tietyn rotuisen koiran ja harrastustaustan omaavana. Tämä osiltaan luo kahtiajakoa “harrastajien” ja “ei-harrastajien” kesken. Mielestämme on kuitenkin tärkeää nähdä harrastaminen laajempana kokonaisuutena, kuin vain kisoihin tähtäävänä lajitoimintana. Meillä harrastamaan pääsee koirat rotuun tai omistajan taustaan katsomatta – kunhan treeneissä sekä ohjaajalla, että koiralla on kivaa ja lajia on turvallista harrastaa. Tällöin molempien hyvinvointi paranee ja sehän on yhdessä harrastamisen ydin!

Olipa siis tavoitteena sitten kisat, yhteinen laatuaika tai sujuvampi arki – koiran kanssa harrastaminen kuuluu kaikille! Tavoitteesta riippumatta tärkeintä onkin harrastaa koiran kanSSA, ei koiraLLA ja pitää hauskaa matkan varrella.

Kehotammekin kaikkia etsimään koiran kanssa yhteisen, molempia innostavan harrastuksen ❤️ Se voi olla jokin laji – esimerkiksi rally-toko, hoopers tai nosework, arjen taitojen vahvistaminen tai esimerkiksi harrastaminen viikottain Arjen Sankarit -ryhmässä, jossa pääsee treenailemaan samassa porukassa kaikkia hyvinvointia ja arkea tukevia temppuja ja taitoja.

Kurkkaa siis kurssimme Turussa, Tampereella, Helsingissä, Kaarinassa ja Lempäälässä ja tule mukaan harrastamaan yhdessä koirasi kanssa, positiivisesti Pawsiteamille!