Koirakurssit Kaarina
Koiran koulutusta Kaarinassa rennossa ilmapiirissä
Kurssit arjen sujuvoittamiseksi, kuten hihnakurssi, rauhoittumiskurssi, pohjataitokurssi ja tietenkin pentukurssi. Kaarinassa on tarjolla myös eri lajien kursseja, kuten nosework, rally-toko, hoopers, agility, toko, lajikokeilukurssi, koiranäyttelyt ja yhteistä hauskanpitoa esimerkiksi koirajumpan, dobon, trickilityn tai temppujen parissa. Lisäksi teemakoulutuksia ja vakiryhmiä positiivisen vahvistamisen metodein – Suomen positiivisimmassa koirakoulussa!
Asiantuntevaa koiran koulutusta ammattilaisten opissa
Pawsiteamin koirakurssit perustuvat koiralähtöiseen, positiiviseen kouluttamiseen ja koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen, joiden avulla voidaan parantaa koirien hyvinvointia ja luoda parempaa suhdetta koiran ja omistajan välille. Perustammekin kaiken koulutuksemme siihen, että sekä harrastukset että koiran koulutus arkeen tehdään koiran kanSSA, ei koiraLLA. Kouluttajamme ovat alan ammattilaisia ja lisää heistä voit lukea täältä.
Koulutustapamme avulla opit ymmärtämään koiraasi ja hyödyntämään koiran aitoa motivaatiota yhdessä tekemiseen. Annamme koiralle vaihtoehtoja vaikuttaa ja oivaltaa, myös lajitreeneissä. Treenit tehdään koiran näkökulmasta reilusti, koiran ominaisuuksia ajatellen. Tärkeintä ei ole päästä nopeasti näyttävään suoritukseen, vaan rakentaa yhdessä ymmärrystä ja yhteistyötä sekä tukitaitoja, joiden avulla päästään kestävämpään ja rennompaan lopputulokseen. Kaikki koirakoulun kurssit pidetään aidoissa pienryhmissä, jotta kaikki saavat varmasti henkilökohtaista ohjausta.
Koirakoulu, johon on helppo tulla
Meille saatte tulla juuri sellaisena, kuin olette!
Koirakoulu Pawsiteam Kaarinan lämpimät Jes- ja Vau -hallit sijaitsevat Piispanristillä osoitteessa Yrittäjänkatu 4 20760 Kaarina.
Hallille pääsee helposti myös bussilla. Lisätietoja yhteystiedot -sivulta.
Kurkkaa myös Koirakoulu Pawsiteam Turku – Iso-Heikkilästä löydät myös jatkuvat koirakurssit!
Early Bird – alennus koskee merkittyjä kursseja, joiden alkuun on vähintään kuukausi aikaa.
