Haluatko päästä tutustumaan laamoihin? Laamat ovat ihania, pörröisiä otuksia, joiden käyttäytyminen on todella kiehtovaa! Laamaelämyksessä saat tietoa laamoista ja pääset ruokkimaan heitä, tekemään temppuja ja kokeilemaan laaman kouluttamista!
Laamaelämys kestää n. 1,5h ja siihen voi osallistua 1-5 hlö. Ryhmä on aina eksklusiivinen eli varaamalla paikan varmistat, että oma porukkasi pääsee elämykseen. Elämys sopii perheille, kaveriporukoille tai työporukoille tai koko elämyksen voi varata myös itselleen.
Laamaelämykseen sisältyy tietopaketti laamoista, niiden käyttäytymisestä ja kouluttamisesta. Pienen teoriapaketi jälkeen tutustutaan laamoihin ja tehdään ryhmän mukaan niiden kanssa erilaisia tehtäviä. Voimme esimerkiksi tarjoilla niille erilaisia virikkeitä – mitäköhän laamat tuumaa pallomerestä? Ruokkia laamoja, tehdä niiden kanssa temppuja sekä kokeilla myös uusien temppujen kouluttamista.
Päivän ohjaajana toimii eläintenkouluttaja (at), eläinten käyttäytymistieteilijä (BSc Hons) ja -tutkija Anna Sydänheimo. Anna on kouluttanut koirakoita kohti parempaa yhteisymmärrystä jo vuodesta 2014, suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon sekä opiskellut eläinten käyttäytymistieteitä Portsmouthin yliopistossa. Tällä hetkellä Anna kouluttaa niin koiranomistajia kuin muita eläinalan ammattilaisia työssään. Hän pohjaakin tietonsa kokemuksen lisäksi vahvaan tieteelliseen pohjaan, tuoden sen ymmärrettäväksi ihan kaikille. Luvassa on siis varmasti uusinta tutkittua tietoa eläinten kouluttamisen ja hyvinvoinnin yhteydestä!
Laamaelämys järjestetään Pawsiteamin tiloissa Hajalassa, Salossa, Turusta n. 30 min Helsinkiin päin. Tarkemmat ajo-ohjeet löydät tilausvahvistuksesta. Ryhmäpaikka maksetaan könttäsummana ja tähän sisältyy kouluttaja sekä ohjelma maks. 5:lle henkilölle.
Tilaus on sitova, eikä sitä voi peruuttaa, toimitusehdot löydät sivuiltamme.
Jos tiedät ryhmän koon jo tilatessa, lisää se lisätietoja -kenttään. Tilauksessa kysytään koiran nimeä, rotua ja ikää – näihin voi laittaa vain viivan.
Jos mikään vapaana olevista ajoista ei sovi tai isomman porukan ollessa kyseessä ota yhteyttä sähköpostitse anna@pawsiteam.fi
Mikäli haluat oppia syvemmin eläinten kouluttamisesta ja hyvinvoinnista, kannattaa myös kurkata Kehitä koulutustaitoja – laamojen koulutuspäivä
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.