Naksutin apuvälineenä koulutuksessa

Mikä ihmeen naksutin?
Naksutin saa nimensä äänestä, jota se pitää. Englanniksi clicker eli kyseessä on vempain, joka pitää naksauksen/klikkauksen. Naksutinta käyttävät suurin osa ammattilaisista, sekä sitä käytetään eri lajien kanssa. Koira ehdollistetaan ääneen eli naks -ääni tarkoittaa ruokaa, jolloin pystymme käyttämään sitä koulutuksen apuvälineenä.

Miksi?
Ehdollinen vahviste kertoo koiralle “jes, teit tällä sekunnilla oikein – kohta saat palkan”. Koirat ovat liikkeissään niin nopeita, että me usein emme ehdi vahvistamaan oikeaa käytöstä. Jos haluamme vaikkapa saippuanliukkaan koiran istumaan ja se sekunnin sadasosaksi pistää pyllynsä maahan – haluamme tietenkin palkita sitä. Mutta tämä koira on ehtinyt jo pyöriä ja kieriä ja haukkua ja hyöriä ennenkuin saamme kaivettua nakinpalasen taskusta, eikä enää tajua, että halusimme palkata siitä kun pylly kävi maassa. Siksi siis naksutin – meidän avuksi ja koiralle kertomaan, mitä tarkalleen oikeastaan kannattaa tehdä. Tällöin saamme naksautettua kun se pylly on maassa ja kerromme koiralle, että pylly maassa on hyvä, kohta tulee palkkakin vielä siitä hyvästä.

Naksutin itsessään ei ole mikään pakollinen härpäke, ehdollistaa voi mitä tahansa. Esimerkiksi kielellä tehdyn naksauksen, jonkun lyhyen sanan tmv.. tärkeintä on muistaa, että NAKSUA SEURAA AINA MAKSU. Joten joka ikinen kerta kun se ääni pääsee ilmoille, on koiraa palkattava. Muuten vahviste heikkenee nopeasti ja siitä ei ole mitään hyötyä. Mikäli naksautat vahingossa väärässä kohtaa, ei koira kerrasta opi sitä väärin tekemään vaikka palkkaa saisikin, jos vahvisteen tarkkuus on suurimpana osana kerroista kohdilla. Tämän vuoksi naksutin on helppo, sillä vastaavaa ääntä ei meistä vahingossa pääse. Suosittelen varomaan sanojen ehdollistamista, sillä hyvin nopeasti suustamme tulee ulos “jeshyvätaitavasupermahtava!” -litania, mikäli koira tekee jotain todella oikein. Ja jos joku näistä olikin se naksusana eikä mukana ole palkkaa – useimmilla kerroilla – menettää sana ehdollisena vahvisteena hyvin äkkiä merkityksensä.

Miten?
Naksuttimeen ehdollistamisessa käytetään klassista ehdollistamista. Ääntä seuraa aina palkka – vähän kuin Pavlovin koirakokeissa.
Ota siis käteen naksutin, pussi namia, koira ja mene aluksi häiriöttömään paikkaan.
Tämän jälkeen ota toiseen käteen naksutin ja toiseen 10 namia (namikäden voi pitää selän takana jos koira on siitä liian kiinnostunut) ja lähde naksuttelemaan. Naks ja naksua seuraa aina nami. Ei väliä mitä koira tekee, se saa nyt vaan syödä. Tämän jälkeen lähde yleistämään (esim. toiseen huoneeseen, pihalle ym..) samoja 10 toiston sarjoja. Ei ole väliä, missä asennossa koira on tai mitä se tekee, kunhan äänimerkkiä seuraa aina välittömästi palkka. Toista ehdollistamista n. 5 eri paikassa viikon ajan, jonka jälkeen sen tulisi olla koiralle selvä. Voit testata ääntä vieraassa paikassa ja mikäli koira reagoi siihen välittömästi, on se oppinut sen.

Hyviä naksutteluhetkiä! 🙂 Ps. talvemmalla tulossa myös naksutinkurssi, jossa opetellaan naksuttimen tehokasta käyttöä eri temppujen opettelussa, sekä koulutustekniikkaa – ihan ihmisenkin kannalta.
Kannattaa pysyä kuulolla tai laittaa meiliä jos kärsivällisyys ei riitä 🙂

2 thoughts on “Naksutin apuvälineenä koulutuksessa

  1. Pilvi says:

    Voiko naksutinta käyttää heti pennun kanssa vai kannattaako se ottaa koulutukseen mukaan vasta myöhemmin?

    • anna says:

      Naksutinta voi käyttää heti pennun kanssa ja onkin suositeltavaa opetella jonkinlainen palkkamerkki, jotta pääsee heti vahvistamaan oikea-aikaisesti haluttuja juttuja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *