Positiivinen koulutus sopii kaikille

”Minulla on 25 vuotta koirakokemusta…”

Kokemus on hyvä asia ja kokemuksen myötä myös omat käytännöt selkiintyvät, mutta jos kokemus on ainoa ”markkinavaltti”, silloin usein koulutusmetodit myöskin ovat hyvin kaukana modernista. Kokemuksen ei tosiaankaan tulisi olla ainoa taidon mittari. Kouluttajan ammattinimike ei ole suojattu ja kuka tahansa voi toimia kouluttajana. Toisaalta myöskään eläintenkouluttajan ammattinimike ei aina takaa sitä, että on tarpeeksi tietoa, tahtoa ja taitoa soveltaa modernin ja eettisen kouluttamisen metodeja erilaisiin tapauksiin.

Useampaan otteeseen tieteellisesti on todistettu positiivisen vahvistamisen olevan tehokas ja ennen kaikkea eettinen tapa kouluttaa. Edelleen kuitenkin ”kouluttajat” suosittelevat esimerkiksi vesisuihkepullon, sitruunapannan, erilaisten epämukavuutta tuottavien välineiden, kieltämisen ja pelkoon perustuvien metodien käyttämistä. Tätä samaa rangaistuksen kulttuuria pitävät yllä myös jotkut ”julkkiskouluttajat” sekä useat varsinkin uudelle koiranomistajalle kokeneina näyttäytyvät ihmiset. Näiden metodien käyttäminen kuitenkin kertoo vain siitä, ettei ymmärrystä ja tietotaitoa ole päivitetty, vaikka vuosia koirien kanssa olisikin tullut mittariin. Tätä on kuitenkin helppo muuttaa, kunhan päästää irti omista ”hyväksi havaituista” tavoista ja avaa mielensä uusille ajatuksille ja oivalluksille. Pitää myös muistaa, etteivät kaikki koiraihmiset ole ammattikouluttajia – eikä kuulukaan olla. Harva äitikään on lastenpsykologi, vaikka lapsia olisikin menestyksekkäästi kasvattanut 🙂

Meiltäkin löytyy kokemusta, aika paljon. Oli se sitten asiakaskoiramäärissä, tunneissa, vuosina koiranomistajana, omissa koiramäärissä tai jossain muussa mitattuna. Meillä käy koulutuksissa Turun seudulla parhaimmillaan noin 300 koiraa viikossa – ja näistä jokainen on oma persoonansa, joista opimme koko ajan uusia juttuja. Ilman kunnon teoriapohjaa voisimme kuitenkin olla aika hataralla pohjalla, pelkkien omien uskomusten ja oivallusten varassa.

Positiivinen ja moderni kouluttaminen toimii koiralle kuin koiralle! Alla lista roduista, joita on nähty Pawsiteamilaisten koulutuksissa. Lista päivitetty 3.5.2021
Ps. Jos oma rotusi puuttuu listasta, niin laita viestiä!

Afgaaninvinttikoira
Airedalenterrieri
Akita inu
Alaskan klee kai
Alaskanmalamuutti
Amerikanakita
Amerikanbulldog
Amerikanbully
Amerikancockerspanieli
Amerikankarvatonterrieri
Amerikan kääpiökettuterrieri
Amerikanstaffordshirenterrieri
Australian labradoodle
Australiankelpie
Australianpaimenkoira
Australiankarjakoira
Australianterrieri
Appenzellinpaimenkoira
Barbet
Basenji
Beagle
Beauceron
Bedlingtoninterrieri
Belgianpaimenkoira groenendael
Belgianpaimenkoira malinois
Belgianpaimenkoira tervueren
Berninpaimenkoira
Bichon bolognese
Bichon fries
Biewerterrieri
Boerboel
Bordeauxindoggi
Bokseri
Bordercollie
Borderterrieri
Bostoninterrieri
Bouvier
Brasilianterrieri
Bretoni
Briardi
Broholminkoira
Buhund
Bracco Italiano
Bretagnenbassetti
Bullmastiffi
Bullterrieri
Cairnterrieri
Cane corso
Cavalierkingcharlesinspanieli
Ceskoslovensky vlcak
Ceskyterrieri
Chihuahua
Chow Chow
Cockerspanieli
Collie lk
Collie pk
Coton de tuléar
Dalmatiankoira
Dobermanni
Dogo argentino
Dreeveri
Englanninbulldoggi
Englanninkääpiöterrieri
Englanninspringerspanieli
Englanninsetteri
Entlebuchinpaimenkoira
Espanjanvesikoira
Espanjanvinttikoira
Etelävenäjänkoira
Etnankoira
Eurasier
Faaraokoira
Fieldspanieli
Glen of imaalinterrieri
Gordoninsetteri
Brabantingriffoni
Brysselingriffoni
Harmaanorjanhirvikoira
Havannankoira
Hollanninpaimenkoira
Hovawart
Irlanninsetteri
Irlanninsusikoira
Irlanninterrieri
Irlanninvesispanieli
Islanninlammaskoira
Isosveitsinpaimenkoira
Isovillakoira
Italianvinttikoira
Jackrussellinterrieri
Jakutianlaika
Japaninpystykorva
Jämtlanninpystykorva
Kanariandoggi
Kaniinimäyräkoira
Karjalankarhukoira
Keeshond
Keskikokoinen villakoira
Kerrynterrieri
Kiharakarvainennoutaja
Kiinanharjakoira
Kiinanpalatsikoira
Kishunkoira
Kleinspitz
Kooikerhondje
Kultainennoutaja
Kromfohrländer
Kääpiöbullterrieri
Kääpiöpinseri
Kääpiösnautseri
Kääpiömäyräkoira
Kääpiövillakoira
Labradorinnoutaja
Lagotto romagnolo
Lakelandinterrieri
Lancashirenkarjakoira
Landseer
Lapinporokoira
Leonberginkoira
Lhasa apso
Länsigöötanmaanpystykorva
Länsisiperianlaika
Länsiylämaanterrieri
Löwchen
Maltankoira
Manchesterinterrieri
Mastiffi
Mittelspitz
Mopsi
Mudi
Mäyräkoira
Novascotiannoutaja
Newfoundlandinkoira
Norfolkinterrieri
Norwichinterrieri
Papillon
Partacollie
Patterdalenterrieri
Parsonrussellinterrieri
Perunkarvatonkoira
Petit basset griffon vendeen
Picardienpaimenkoira
Pieniamerikanpaimenkoira
Pinseri
Pohjanpystykorva
Polski owczarek nizinny
Pomeranian
Portugalinpodengo
Portugalinvesikoira
Prahanrottakoira
Pumi
Puli
Puolanvinttikoira
Pyreneittenpaimenkoira
Pyreneittenkoira
Ranskanbulldoggi
Rhodesiankoira
Rottweiler
Saksanpaimenkoira
Saksanseisoja
Saluki
Samojedi
Schapendoes
Schipperke
Sarplaninac
Sealyhaminterrieri
Seiskarinkoira
Shetlanninlammaskoira
Shiba inu
Shih tzu
Sileäkarvainennoutaja
Silkkiterrieri
Siperianhusky
Skotlanninterrieri
Snautseri
Stabijhoun
Staffordshirenbullterrieri
Suomenajokoira
Suomenlapinkoira
Suursnautseri
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira
Tanskandoggi
Tiibetinmastiffi
Tiibetinspanieli
Tiibetinterrieri
Toyvillakoira
Tsekinpaimenkoira
Valkoinen länsiylämaanterrieri
Valkoinenpaimenkoira
Vanhaenglanninlammaskoira
Venäjänbolonka
Venäjänvinttikoira
Vehnäterrieri
Venäjäntoyterrieri
Viiriäiskoira
Volpino italiano
Walesinspringerspanieli
Weimarinseisoja
Welsh corgi cardigan
Welsh corgi pembroke
Whippet
Yorkshirenterrieri
X-rotu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *