Pentufaktoja – Ole läsnä. Nauti!

Pentujen kysyntä on ollut hurjassa nousussa ja kokosimmekin yhteen pentufaktoja – sarjan, jossa pureudutaan pennun kouluttamisen ja pentuarjen tärkeisiin kulmakiviin. Postailemme blogiin ja someen pentufaktoja, joita me eläintenkouluttajat olemme työssämme kohdanneet ja kokeneet tärkeiksi.

Pennun tullessa taloon kaikki on uutta ja jännittävää – niin omistajille, kuin pennullekin. Uusi ympäristö, uudet ihmiset ja uusi perheenjäsen pistävät pakan hiukan sekaisin. Neuvoja satelee sieltä täältä ja suurin osa onkin hyviä, osaan voi olla hyvä suhtautua varauksella. Kannattaa aina rauhassa tutustua omaan pentuun yksilönä ja opetella yhdessä se omannäköinen, teille sopiva arki. Vuorovaikutus ja turvallisuus ovat avainsanoja pennun kasvaessa ja kehittyessä, kun asiat saadaan opeteltua yhdessä koiran kanssa, ne usein jäävät pysyviksi toimintatavoiksi ja auttavat kohti harmonisempaa arkea.

Pawsiteamilla pyörii koko ajan pentukurssit, jotka ovat ammattilaisten suunnittelemia kokonaisuuksia ja tähtäävät siihen, että pennun kanssa saadaan arjen asiat sujumaan alusta lähtien vuorovaikutuksessa, positiivisesti kouluttaen. Kaikki koulutuksemme perustuvat viimeisimpään tutkittuun tietoon koirista ja siihen, mikä on paras tapa rakentaa suhdetta pentuun koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja etiikan näkökulmasta katsottuna. Pentukurssi onkin hyvä investointi tulevaisuuteen, sillä sen avulla saa heti ammattitaitoista tukea alkutaipaleelle ja tämän avulla voi välttää suurimmat karikot tulevaisuudessa.

Pentufakta no. 6 Ole läsnä. Nauti!


Pentuaika on niin ihanaa ja ajoittain niin raskasta. Se kuitenkin kestää vain hetken ja siitä kannattaa koittaa nauttia täysin rinnoin! Pentuaikaan kuuluu pureminen, pissaa joka puolella, hepulit, järjettömät touhut ja jyrsityt tavarat – mutta niiden lisäksi pentuaikaan kuuluu avoimuus maailmaa kohtaan, ihmettely, uuden oppiminen ja tietysti söpönä oleminen. Kun pentu iltahepuloi ja puree kuin viimeistä päivää, kannattaa pitää mielessä ne hetket, kun pentu näkee ensimmäisen kerran perhosen tai lunta – se riemu ja hämmästys, jota pentu osoittaa, kun se tutustuu ympäröivään maailmaan. Tai kun pentu oppii uuden tempun hämmästyttävän nopeasti ja alkaa ymmärtää, miten se pystyy vuorovaikuttamaan meidän kanssa. Meidän tehtävänä on tukea ja opettaa pentua kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi ja ihmetellä yhdessä sen kanssa maailmaa. Olla läsnä, nauttia ja oivaltaa yhdessä.

Pentu kehittyy hurjaa vauhtia ja avoimesta ja sosiaalisesta pennusta saattaa yhtäkkiä tulla maailmaa epäileväinen tyyppi. Tämä on kuitenkin yksi hyvin tyypillinen kehitysvaihe ja sen aikana meidän tulee tukea pentua ja opettaa, että meihin voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Tätä vaihetta kutsutaan usein ”mörköiäksi”, sillä pentua saattaa jännittää monet aivan tavalliset asiat. On tärkeää kuitenkin muistaa, että myös tällöin pennun tunnekokemukset ovat aitoja ja sitä voi ihan oikeasti pelottaa se sata kertaa nähty postilaatikko. Kun tuemme pentua näissä tilanteissa, se vahvistaa luottamussuhdetta ja pennun kokemusta siitä, että omistaja on hyvä ja fiksu tyyppi, joka osaa ohjata hyviin valintoihin.

Emme pysty vaikuttamaan geneettiseen kypsymiseen ja jossain vaiheessa meidän ihana pieni pentu saattaakin sitten muuttua hirvittäväksi teiniriiviöksi. Koirilla alkaa noin vuoden tienoilla hormonit jyllätä ja koira saattaa jopa yhdessä yössä muuttua aivan mahdottomaksi. Juuri kun tuntuu siltä, että pentu on oppinut hienosti arjen taidot, se taantuu ja voi alkaa taas tuhota paikkoja, pissailla sisälle, riehua ja rellestää. Monien mieleen tulee, onko pentu nyt mennyt pilalle tai ”rikki”, kun se yhtäkkiä unohtaa kaiken ja käyttäytyy kuin luovutusikäinen. Tämäkin on kuitenkin vain yksi kehitysvaihe koiran elämässä ja toisille se iskee lujempaa kuin toisille. Jos mietitään ihmisiä, myös toisilla teini-ikä on aikamoista myllerrystä, eikä todellakaan helppoa aikaa! Se on kuitenkin ohimenevä vaihe ja siinä kohtaa kannattaa palata takaisin ihan niihin ensimmäisiin pentuajan harjoituksiin – vahvistaa jo opittuja taitoja ja muistutella mieleen, mitkä valinnoista ovat kannattavia.

Kannattaa siis vaalia niitä hetkiä, kun pentu oppii uuden asian, juoksee päättömästi hassuna ympyrää ja sen jälkeen simahtaa, tuoksuu hyvältä ja tuntuu pehmeältä. Ihmetelkää yhdessä maailmaa ja tutustukaa toisiinne. Ole läsnä ja nauti joka hetkestä, sillä pentuaika ei kestä kauaa.

Pennun ensimmäisten 1-2 vuoden sisällä tulee paljon ylä- ja alamäkiä, mutkia risteyksiä. Me Pawsiteamilla haluamme olla mukana teidän matkassa, tuupata ylämäissä ja ohjata risteyksissä oikeaan suuntaan. Pentukurssi on hyvä alku yhteiselle taipaleelle, jossa ammattilaisen opastuksella pääsette opettelemaan vuorovaikutusta ja ottamaan kaiken irti pentuajasta. Myöhempään vaiheeseen meiltä löytyy esimerkiksi teinikoirille suunnattu kurssi Tunteita ja tuoksuja, jossa saat kouluttajan tuen tähän kehitysvaiheeseen. Kouluttajan tuki läpi pennun kasvuajan on usein hyödyllinen apu tasapainoisen koiran kasvatuksessa, vuorovaikutuksen rakentamisessa ja omien ajatusten vahvistamisessa, sillä neuvoja satelee joka lähtöön.

Hyviä hetkiä pennun kanssa! Muista ottaa rennosti ja nauttia matkasta ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.