”Ei meillä oo mitään ongelmaa” – hoitotoimenpiteet omaehtoisiksi jo ennen ongelmia

Miksi hoitotoimenpiteitä kannattaa opetella omaehtoiseksi ennen ongelmia?

Usein kun jutellaan omaehtoisuudesta ja siitä, miten käsittely ja hoitotoimenpiteet sujuu, vastaus on ”ei meillä oo mitään ongelmaa”. Ja usein näin onkin, ongelmaa ei ole ainakaan omistajan näkökulmasta eikä välttämättä koirankaan mielestä. Kun aletaan miettiä tarkentavia kysymyksiä, kuten tuleeko koira vapaaehtoisesti ja iloisesti paikalle? Tuleeko se takaisin, jos päästät sen menemään kesken hoitotoimenpiteen? Pysyykö koira paikoillaan ilman, että siitä täytyy pitää kiinni? Tekisikö koira mieluummin jotain muuta, kuin tätä hoitotoimenpidettä? Saattaa välillä vastaus muuttua. Sekään ei tarkoita, että on varsinaisesti mitään ongelmaa mutta ehkä voisi olla varaa treenata hoitotoimenpiteitä vielä mukavemmiksi koiran näkökulmasta.

Joskus hoitotoimenpiteet ja arki nähdään asioina joita ei tarvitse kouluttaa, vaan ne vaan tehdään – koiralta kyselemättä, nameja käytetään sitten temppujen opettelussa. Nämä ovat kuitenkin todella iso osa koiran elämää ja hyvinvoinnin näkökulmasta huomattavasti tärkeämpiä asioita, kuin vaikkapa täydellinen sivulletulo tai seuraaminen. Hoitotoimenpiteet ovat asioita, joita joka ikiselle koiralle on säännöllisesti tehtävä – harrastuslajia voi aina vaihtaa, mikäli koira ei siitä innostu. On siis aika sanomattakin selvää, että kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vaakakupissa arki painaa huomattavasti enemmän kuin harrastukset.

Eino 11 vko Pätevä Potilas -kurssilla lokakuussa 2019

Mikä edes varsinaisesti on ongelma?

Ongelman käsite on todella subjektiivinen. Toinen kokee ongelmaksi sen, että koira yrittää purra käsiteltäessä ja toiselle taas ongelma on se, ettei koira näytä iloiselta tullessaan suihkuhuoneeseen. Niin tai näin, tarvitseeko varsinaisesti ongelmaa olla kenenkään näkökulmasta, ennen kuin mietitään kouluttamista?

Negatiivinen vahvistaminen (poistetaan jotain epämiellyttävää) on ollut hyvin yleistä hoitotoimenpiteiden opettelussa – yksinkertaisesti pidetään kiinni niin kauan kuin koira rimpuilee tmv ja kun koira on rauhassa, poistetaan paine, jolloin koira oppii olemaan ”rauhassa”, kun sillä ei oikein ole muuta vaihtoehtoa. Tutkimusten mukaan kuitenkin positiivisesti vahvistaen opetetut koirat ovat yleisesti innokkaampia omistajiensa suhteen, kun taas negatiivisesti vahvistaen opetetut koirat osoittavat enemmän stressin merkkejä omistajan läheisyydessä. Jo tämä liputtaa positiivisen vahvistamisen puolesta, kun koira tietää mitä siltä halutaan ja toisaalta kun sen ei tarvitse pelätä epämiellyttäviä asioita arkipäivässä omistajan taholta, myös kokonaisvaltainen suhde omistajaan paranee.

Useammissa tutkimuksissa on huomattu, että suurin osa omistajista ei huomaa pienempiä stressin merkkejä koirassa – esimerkiksi huulien lipominen, pään pois kääntäminen, jäykistynyt asento jne.. vaan koira joutuu käyttämään vahvempia signaaleja tullakseen huomatuksi. Tärkeää olisikin oppia lukemaan juuri sitä omaa koiraa ja näitä pieniä epämukavuudesta kieliviä eleitä, jotta voimme myös paremmin kunnioittaa koiran mielipiteitä ja mennä koiralle sopivaa tahtia, ilman konflikteja suuntaan tai toiseen. Kun koira tietää, että se pystyy vaikuttamaan tilanteeseen, on se siinä luottavaisemmin mielin. Tähän löytyy hyvä vertaus ihmismaailmasta – hammaslääkäri. Monikaan ei siitä pidä, mutta menee varmasti luottavaisemmin mielin hammaslääkärin tuoliin, kun tietää saavansa tauon sanomalla ”au!”. Vielä huomattavasti pelottavamman tilanteesta tekisi se, jos hammaslääkäri vaan väkipakolla pitäisi kiinni ja poraisi, ihan sama kuinka paljon huudat. Silloin voisi tarpeeksi sattuessa tulla mieleen poistua paikalta porat suussa tai motata hammaslääkäriä. Luultavasti samaa käy läpi koira, joka joutuu vaikkapa murisemaan tai näykkimään hoitotoimenpiteissä, joten erityisen tärkeää olisi oppia kunnioittamaan jo sitä ensimmäistä hiljaista ”au!” -signaalia.

Kuje 11 vko Pätevä potilas -kurssilla kesäkuussa 2019

Itse koen omien koirieni kanssa ongelmaksi sen, jos koira kokee ahdistusta/painetta jostain mitä teen sille säännöllisesti. Välillä tulee yllättäviä asioita, joita on vaan pakko tehdä, mutta en tahdo tehdä siitä normia vaan arjessa haluan luoda molemminpuolisen kunnioittavan suhteen, joka auttaa myös niissä ikävissä tilanteissa.  Jos vuoropuhelua opetellaan heti pienestä lähtien, koira oppii näkemään omistajan reiluna ja ennen kaikkea ennakoitavana tyyppinä, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän takia olenkin erittäin iloinen siitä, että käsittelykursseille tulee yhä enemmän pentuja – koiria, joilla ei vielä ole mitään ongelmaa – opettelemaan käsittelyjuttuja kivaksi yhteistyössä toteutettavaksi asiaksi heti alusta alkaen.

Omien käsitysten muuttaminen on prosessi

Olen itse tullut pitkän tien turkkikoirien kanssa. Ensimmäinen turkkikoira tuli yli 20 vuotta sitten ja silloin opetettiin, miten koira kellautetaan pöydälle ja mistä pidetään kiinni jotta koira ei pääse liikkumaan. Ja se oli ihan normaalia ja näin teimme, vanhemmalla iällä tällä koiralla kynsienleikkuu oli työn ja tuskan takana nivelrikon ja varmastikin ei-niin-positiivisen mielleyhtymän takia… Siitä eteenpäin on aina hiukan lisätty positiivista vahvistetta, palkittu koiraa paikallaan olemisesta, kynsien leikkaamisesta ja muusta, mutta ajatus on ollut läsnä, että minä päätän koska harjataan/trimmataan/pestään/pidetään taukoa jne ja koiralta ei kysellä. Ja vuosien saatossa niitä ohjeita on sadellut huimasti, miten ja missä asennossa pidät käsiä/jalkoja, jotta koira ei pääse kylkimakuulta ylös. Ihmiset ovat kekseliäitä otuksia! Omaksi ja koirieni onneksi tutustuin omaehtoisuuteen Eva Bertilssonin johdattelemana ja tämä sai ainakin kerrasta jo minut hyvin vakuuttuneeksi. Silloin minulla oli 2 pentuikäistä koiraa ja aloin niiden kanssa innokkaana kouluttaa starttinappuloita ja siitä aukesi ihan uusi maailma – tämän jälkeen ei ole palattu takaisin vanhoihin kaavoihin ja itse koen sen hyvin suurena positiivisena vahvisteena, että koira haluaa tulla hoitotoimenpiteisiin ja uskaltaa pyytää taukoa, sen sijaan että se näyttää harjan/kynsisakset/suihkun nähdessään jo valmiiksi masentuneelta.

Omaehtoisuus tekee hoitohetkistä vuorovaikutteisia ja mukavia – jopa muutkin kuin itse hoidettava haluaa harjaukseen! Näitä kavereita ei ole ikinä elämänsä aikana pidetty kiinni tai paikallaan harjatessa, vaan niillä on aina mahdollisuus lähteä tilanteesta ja juuri siksi ne mielellään valitsevat siinä olemisen.

Omaehtoisuus sopii kaikille

Vastaani ei ole tullut vielä yhtään koiraa, jolla omaehtoisuus varsinkin hoitotoimenpiteissä ei sopisi, enkä kollegoiltakaan ole tällaisesta kuullut. Päinvastoin vastaani on tullut monta koiraa, jolle pakotteet eivät sovi. Nämä ovat toki täysin toistensa ääripäät ja keskeltä löytyy paljon muitakin vaihtoehtoja. Omaehtoisuuden toteuttamisessakin on nyansseja, joita tulee säätää jokaisen koiran persoonallisuuden mukaan – kaikkia ei voi iskeä samaan kylkimakuu starttinappulana –muottiin, mutta näitä oppii tehdessä sen oman koiran kanssa.

Suosittelen kaikkia kokeilemaan ja aloittamaan jostain helposta hoitotoimenpiteestä, jossa ei ole sitä ongelmaa. Muista kuitenkin pitää treenit lyhyinä, kriteerit matalalla ja mieli avoimena!
Iloa oppimiseen yhdessä koiran kanSSA, ei koiraLLA.

Kannattaa liittyä facebook –ryhmään Positiivinen ja omaehtoinen koiran käsittely, josta saa huimasti apua. Minulta voi tilata myös yksityiskoulutusta käsittelyn suhteen, Pätevä potilas –kurssilla opetellaan monia käsittelyn tukitaitoja ja tulossa on taas joulukuussa kysytty Kivaa käsittelyä – omaehtoisuus hoitotoimenpiteissä -kurssi, joka on mahdollista suorittaa myös etänä! Turkinhoidon saralta saattaa myös alkuvuonna olla jotain uusia tuulia tiedossa…

Facebookin puolelta löytyy myös Kysy kouluttajalta – lähetyksiä, jossa jutellaan tunnin verran eri kouluttajien kanssa omaehtoisuudesta!
Tällä hetkellä niitä on kolme, Jaana Pohjolan, Eva Bertilssonin ja Juulia Savolaisen kanssa.

Lähteet:
Deldalle, S. & Gaunet, F. (2014). Effects of 2 training methods on stress-related behaviors of the dog (Canis familiaris) and on the dog–owner relationship
Mariti, C. et al. (2012). Perception of dogs’ stress by their owners
Mariti, C., Raspanti, E., Zilocchi, M., Carlone, B., & Gazzano, A. (2015). The assessment of dog welfare in the waiting room of a veterinary clinic
Monaco Torelli, L. & Bertilsson, E. (2018) Co-operative Care Camp, muistiinpanot

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.