Mielestäni näyttelyiden isoin ja vaativin osuus koiran näkökulmasta on käsittely. Me helposti pidämme sitä hiukan vähäpätöisenä ja hiukan treenataan kopelointia – suurempi osa ajasta menee oikean seisomisasennon treenaamiseen. Mutta mitä mieltä on koira? Eilen näyttelytreeneissä minulla oli porukka nuoria koiria omistajineen, jotka saivat minut innostumaan tämän jutun kirjoittamisesta. Saimme aikaan hyviä oivalluksia ja keskustelua siitä,…
Arkisto: Hyvinvointi
Monimutkaisia temppuja vai johtajuusongelmia? Keskusteluissa huomaa usein, että aika monella on hakusessa mitä tarkoitetaan omaehtoisuudella. Toiset ajattelee sen olevan joku hieno ja vaativa temppu, jonka vain harvat ja valitut pystyy ja jaksaa kouluttaa koirilleen ja toiset taas ajattelevat, että kun annetaan koiralle valtaa se istuu sitten kohta siellä ”johtajan” pallilla ja pistää koko perheen tanssimaan…
Mietin kirjoitanko tästä mitään, mutta ehkä tämä auttaa jotain samanmoisten asioiden kanssa painivaa ja toisaalta tämä on itselleni hyvinkin terapeuttinen tapa purkaa asiaa. Nuoren koiran menettäminen on todella iso kolaus, eikä sitä tule koskaan kunnolla ymmärtämään. Muutamia vuosia sitten jouduin saattelemaan sateenkaarisillalle reilu 2-vuotiaan lammaskoirani Kodin aggressiivisen syövän vuoksi ja nyt heinäkuussa Kodin seuraan liittyi…
Jatkan kivaa käsittelyä –juttusarjaa saman nimen alla, sillä kaikki nämä tähtäävät samaan asiaan. Englanniksi on termi ”husbandry” – jolle en ole keksinyt mitään täysin fiksua suomenkielistä vastinetta. (Jos keksitte jonkun, niin saa ilmoittaa ja voittaja palkitaan maineella ja kunnialla!) Termi kuitenkin käsittää sisällään suurin piirtein kaiken käsittelyn ja hoitotoimenpiteet, mitä koirille tarvitsee tehdä pitääkseen huolta…
Näyttelyt jakavat todella paljon mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että ne ovat silkkaa eläinrääkkäystä ja toisten mielestä taas maailman parasta ajanvietettä. Itse kuulun jonnekkin tuonne välimaastoon. Pidän näyttelyissä käymisestä ja ulkomaillakin näyttelyissä reissaamisesta, kunhan koiralla on kivaa. Välillä tuntuu, että joiltain se koko koira unohtuu ja erinäiset palkinnot ovat pääasia. Silloin mielestäni kannattaa palata mietteissään…
Mitä on Rally-toko? Rally-toko on laji, jossa on elementtejä tokosta, koiratanssista ja agilitystä. Se tehtiin palvelemaan ns. tavallisia koiranomistajia, jotta kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa. Rally-tokossa tärkeintä ei ole pilkuntarkka seuraamispaikka tai teknisesti täydelliset suoritukset, vaan se, että sekä koiralla että ohjaajalla on hauskaa. Rally-tokossa suoritetaan rata, jossa on luokan mukaisia kylttejä. Radalla saa kannustaa ja…
Mikä ihmeen naksutin? Naksutin saa nimensä äänestä, jota se pitää. Englanniksi clicker eli kyseessä on vempain, joka pitää naksauksen/klikkauksen. Naksutinta käyttävät suurin osa ammattilaisista, sekä sitä käytetään eri lajien kanssa. Koira ehdollistetaan ääneen eli naks -ääni tarkoittaa ruokaa, jolloin pystymme käyttämään sitä koulutuksen apuvälineenä. Miksi? Ehdollinen vahviste kertoo koiralle “jes, teit tällä sekunnilla oikein –…
Voiko hoitotoimenpiteet tehdä mukavaksi koiralle? Kynsienleikkuu, harjaaminen, peseminen… Ovatko nämä ja muut hoitotoimenpiteet tai käsittelytilanteet pakollinen paha arjessanne? Entä jos niistä saisikin mukavan yhteisen laatuaika-hetken sen välttämättömän taistelutilanteen sijaan? Se voi olla mahdollista ja jopa toivottavaa. Koiran vapaus valita Osallistuin maaliskuussa Eva Bertilssonin luennolle koiran vapaudesta valita – varsinkin käsittely- ja hoitotilanteissa. Eva on mahtava,…








