Koiranpennun koulutus alkaa heti – näin onnistut ensimmäisistä päivistä alkaen Kotiin muuttava koiranpentu on pieni eksynyt pallero, josta saattaa kuoriutua nopeasti varsinainen väkkärä! Pentu saattaa sinkoilla ja sekoilla ympäriinsä ja tekisi mieli vain vuorata pentu kuplamuoviin ja asentaa siihen on/off -nappula. Tai pentu touhuilee jotain aivan omiaan piittaamatta tuon taivaallista siitä, mitä ihmiset tekevät. Ja…
Arkisto: Kouluttaminen
Kukkahattutäti puhuu tieteen, ei satujen puolesta Moni on varmasti törmännyt nimitykseen kukkahattutäti koirien koulutukseen liittyvissä keskusteluissa. Sillä viitataan usein ihmiseen, joka vastustaa väkivaltaa ja rankaisua eläinten koulutuksessa, eli todennäköisesti valtaosaan meidänkin seuraajistamme. Termi on kuitenkin jokseenkin ongelmallinen, sillä sitä käytetään usein vähättelevässä sävyssä kun keskustellaan nykyaikaisista, tieteeseen perustuvista koulutusmenetelmistä. Kukkahattutäti -sana maalaa kuvan vähän höperöstä,…
Mitä harrastat koirasi kanssa? Koiraharrastus jo sanana mielletään edelleen pitkälti kilpailuihin tähtäävinä lajiharrastuksina – toko, agility, rally-toko, nosework, hoopers, pk-lajit… Helposti ajatellaan, ettei koiran kanssa ”harrasteta mitään”, mikäli ei nimenomaan harrasteta jotakin lajia tavoitteellisesti, kisakentät tähtäimessä. Olisikin hyvä tarkastella, mitä ylipäätään miellämme koiraharrastuksina. Me ihmiset esimerkiksi voimme harrastaa lukemista, käsitöitä, leipomista tai pelien pelaamista ilman…
Oletko joskus kuullut, että olet ”hemmotellut koiran piloille”? Tai ettei koira saisi ikinä päättää milloin mm. leikitään tai syödään tai tehdään yhtään mitään, koska silloin se on niskan päällä ja kohta päättää kaikesta kaiken ja luultavasti valtaa koko maailman? Koiran tarpeiden täyttäminen ei aiheuta käytösongelmia, mutta niistä nipistäminen aiheuttaa hyvinvointiongelman. Yksi koiran suurimmista tarpeista on…
”Kyllä se kotona osaa” – mutta hallilla vain nuuskii. Onko tämä tuttu tilanne? Kyseessä voi ollakin osaamattomuden sijaan sijaiskäyttäytyminen. Sijaiskäyttäytyminen = ”Koiraan itseensä kohdistuva käyttäytyminen, jolla ei ole selvää tarkoitusta ko. ympäristössä” (Pedretti et al, 2023). Tyypillisiä sijaiskäyttäytymisiä ovat mm. intensiivinen nuuskuttelu, rapsuttelu, veden latkiminen, nylkyttäminen, tassujen nuoleminen ja kirputtaminen (Stellato et al. 2017; Pedretti…
Tunnistatko koiran stressin? Koira tärisee, läähättää, vinkuu… Nämä ovat klassisia merkkejä siitä, että koira on stressaantunut. On olemassa hyvää stressiä (eustressi), jota ilmenee kun koira on esimerkiksi innoissaan ja iloinen – vaikka treeneissä tai leikkiessä ja sitten on huonoa stressiä (distressi), jota ilmenee kun koiralla on ikävä olo – esimerkiksi kun koiraa jännittää, pelottaa tai…
Näet jonkun liikkuvan kauempana, sydämesi alkaa hakata. Pidätät hengitystä ja etsit katseella mahdollisia pakoreittejä – ennen kuin koirasi huomaa tilanteen. Ahaa! Vain metrin hyppy ojan yli ja pääsette ryteikköön, karkuun vastaantulijalta. ”Nyt mennään!” innostat koirasi mukaasi ja suunnitelma onnistuu – nyt seisotte ryteikössä ja palkkaat koiraasi hervottomasti samalla, kun tasaiseen tahtiin tullut koirakko jatkaa ohitsenne…
Psykofarmakologia tarkoittaa siis käytännössä lääkkeitä, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen, mielialaan sekä tietoisiin ajatuksiin. Niitä on karkeasti kahdenlaisia, joko hermoston välittäjäaineisiin (neurotransmittereihin) tai hormoneihin vaikuttavia. Neurotransmittereihin kuuluu mm. serotoniini, dopamiini, noradrenaliini ja gamma-aminovoihappo eli GABA ja hormoneihin taas esim. tyroksiini, adrenaliini, sukupuolihormonit jne… Välittäjäaineet ja hormonit vaikuttavat mm. pelkoreaktioihin ja ahdistuneisuuteen. ”Mielialalääkitys” koetaan usein turhana tai…
Mitä jos koiraa pelottaa? Jokainen yksilö pelkää tai pelästyy jotain elämänsä aikana. Toisilla kohteita on vähän enemmän kuin toisilla, mutta pelkokokemuksia saattaa tulla yhtäkkiä ja oudoissakin tilanteissa. Pelkokokemus on aina yksilöllinen. Me emme pysty määrittämään mitä toinen tuntee, eivätkä koirat osaa draamailla tai ”päättää alkaa pelkäämään”. Jos koira osoittaa pelon merkkejä, sitä silloin pelottaa, vaikka…









