Mistä tietää haluaako koira rapsutuksia? Mitäpä jos kysyt koiralta itseltään? Luvan kysyminen rapsutteluun on hyvä ja helppo tapa aloittaa vuorovaikutusharjoitukset! Rapsuta koiraa muutama sekunti, lopeta ja katso, mitä koira sanoo. Jos koira pyytää lisää kosketusta, voit jatkaa. Jos koira taas lopettaa kommunikoinnin kanssasi tai esimerkiksi ravistelee, se on usein merkki siitä, että tällä hetkellä ei…
Pentu puree! 🦖 Koira ja erityisesti pentu tutustuu maailmaan suullaan ja pentuikään kuuluu myös hampaiden vaihtuminen, joka saa ikenet kutiamaan ja pennun janoamaan pureskeltavaa. Puremista on myös montaa laatua – näykkimistä, ”väyläämistä”, kirputtamista jne ja nämä kaikki palvelevat hieman eri tarkoitusta. Pentupuremiseen tarjotaan usein rankaisuun perustuvia koulutusmenetelmiä – pure takaisin, purista kuonosta jne. Nämä keinot…
Rankaisuja ja torumista perustellaan usein johdonmukaisuudella. Oletetaan, että koiran pitää tietää mikä on sallittua ja mikä ei. Tässä toki on pieni totuuden siemen, sillä on tärkeää olla selkeä koiralle, mutta sitä ei tarvitse tehdä rankaisujen kautta. Rankaisu eli jonkin epämiellyttävän, vaikkapa ärähtämisen tai fyysisen pakotteen käyttäminen vähentää edeltävää käyttäytymistä. Koira määrittelee aina itse, minkä se…
Omaehtoinen käsittely on kasvattanut suosiotaan, mutta vieläkin se on monelle vieras käsite. Termistö käsittelyn ympärillä on myös uutta ja osittain jopa harhaanjohtavaa. Olen puhunut tästä termistöasiasta luennoilla, podcasteissa ym ja haluan tuoda ajatuksen vielä laajemman pohdinnan alle! Mikä omaehtoinen käsittely? Omaehtoinen käsittely on lähtöisin eläintarhapuolelta, jossa on opittu, että osallistamalla ja kouluttamalla eläintä, saadaan hoitotoimenpiteet…
Sinä et ole koira – ja koirasikin tietää sen. Oletko joskus kuullut perusteltavan jotain koulutusmenetelmiä esimerkiksi lauseilla ”koiraäitikin tekee näin” tai ”koiralaumassakin kommunikoidaan näin”? Koiran ja ihmisen välinen kommunikaatio eroaa hurjasti koiran ja koiran välisestä kommunikaatiosta, eikä meidän tarvitse tai edes kuulu yrittää imitoida koiria. Esityksemme tuskin on millään mittapuulla lähelläkään koirien omaa toimintaa ja…
Alla on listattuna meidän suosikkilähteitämme koirien hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyen. Valitettavasti suomeksi laadukasta ja tutkimukseen perustuvaa materiaalia on hyvin vähäisesti. Tutkimuksista olemme valinneet useamman ns. katsausartikkelin, joihin on koottu kyseisen teeman ympärillä olevia tutkimuksia – kannattaa siis tutustua lähdeluetteloihin ja lähteä niiden myötä seikkailemaan omien mielenkiintojen mukaan! Päivitämme listaa aina tarvittaessa. Kirjat: Koirien käyttäytyminen…
Milja oli elokuun ajan harjoittelussa Pawsiteamilla ja kirjoitteli ajatuksiaan tästä intensiivisestä kuukaudesta! Meillä oli hurjan hauskaa ja kiitos Miljalle, kun tulit tänne meille 🙂 Suunta kohti Turkua ja Pawsiteamia Olen Milja Virranniemi, oululainen eläintenkouluttajaopiskelija ja innokas koiraharrastaja. Heinä- elokuun vaihteessa pakkasin tavarat ja koirat autoon ja suuntasin kohti Turkua. Edessäni oli kuukauden mittainen harjoittelu Pawsiteamilla…
”Puhu äänellä jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän” lauloi Happoradio aikoinaan. Nämä lyriikat sopivat täydellisesti eläinten kanssa toimimiseen – loogisuus, ennakoitavuus, reiluus ja avoimuus vuorovaikutukselle ovat tärkeimpiä askeleita kohti molemminpuolista yhteisymmärrystä. Ei riitä, että koira jotenkuten ymmärtää mitä omistaja tarkoittaa ja tavoittelee, vaan myös omistajan tulisi ymmärtää, mitä koira tarkoittaa ja tavoittelee. Tämän…
”Minulla on 25 vuotta koirakokemusta…” Kokemus on hyvä asia ja kokemuksen myötä myös omat käytännöt selkiintyvät, mutta jos kokemus on ainoa ”markkinavaltti”, silloin usein koulutusmetodit myöskin ovat hyvin kaukana modernista. Kokemuksen ei tosiaankaan tulisi olla ainoa taidon mittari. Kouluttajan ammattinimike ei ole suojattu ja kuka tahansa voi toimia kouluttajana. Toisaalta myöskään eläintenkouluttajan ammattinimike ei aina…








