Arkisto: Käsittely

Omaehtoinen käsittely? Katseet kohti osallistavaa käsittelyä

Omaehtoinen käsittely on kasvattanut suosiotaan, mutta vieläkin se on monelle vieras käsite. Termistö käsittelyn ympärillä on myös uutta ja osittain jopa harhaanjohtavaa. Olen puhunut tästä termistöasiasta luennoilla, podcasteissa ym ja haluan tuoda ajatuksen vielä laajemman pohdinnan alle! Mikä omaehtoinen käsittely? Omaehtoinen käsittely on lähtöisin eläintarhapuolelta, jossa on opittu, että osallistamalla ja kouluttamalla eläintä, saadaan hoitotoimenpiteet…

Sinä et ole koira

Sinä et ole koira – ja koirasikin tietää sen. Oletko joskus kuullut perusteltavan jotain koulutusmenetelmiä esimerkiksi lauseilla ”koiraäitikin tekee näin” tai ”koiralaumassakin kommunikoidaan näin”? Koiran ja ihmisen välinen kommunikaatio eroaa hurjasti koiran ja koiran välisestä kommunikaatiosta, eikä meidän tarvitse tai edes kuulu yrittää imitoida koiria. Esityksemme tuskin on millään mittapuulla lähelläkään koirien omaa toimintaa ja…

Puhu äänellä jonka kuulen – pelot ja niihin suhtautuminen

”Puhu äänellä jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän” lauloi Happoradio aikoinaan. Nämä lyriikat sopivat täydellisesti eläinten kanssa toimimiseen – loogisuus, ennakoitavuus, reiluus ja avoimuus vuorovaikutukselle ovat tärkeimpiä askeleita kohti molemminpuolista yhteisymmärrystä. Ei riitä, että koira jotenkuten ymmärtää mitä omistaja tarkoittaa ja tavoittelee, vaan myös omistajan tulisi ymmärtää, mitä koira tarkoittaa ja tavoittelee. Tämän…

Kiva kuonokoppa – joka koiran tärkeä turvataito

Miksi kuonokoppa? Turvaa koiralle Kuonokoppaan tutustuminen ja sen positiiviseksi tekeminen on tärkeä taito jokaikiselle koiralle! Koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan – esimerkiksi onnettomuus tai jokin muu vastaava shokkitila voi saada kilteimmänkin koiran puolustamaan itseään. Jos näissä tilanteissa kuonokoppa on tuttu ja turvallinen asia, voi se jopa rauhoittaa koiraa. Olen itse joutunut kahteen otteeseen…

Pentufaktoja – Anna pennun olla koira

Pennun kasvattaminen ja koulutus mietityttää uusia omistajia ja neuvoja satelee sieltä täältä ja suurin osa onkin hyviä, osaan voi olla hyvä suhtautua varauksella. Kokosimmekin kouluttajiemme kanssa yhteen pentufaktoja – sarjan, jossa pureudutaan pennun kouluttamisen ja pentuarjen tärkeisiin kulmakiviin. Pentufaktat ovat asioita, joihin pennun kanssa kannattaa keskittyä ja joita me eläintenkouluttajat olemme työssämme kohdanneet ja kokeneet…

Pentufaktoja – Mitään ei tarvitse viedä loppuun asti

Pennun opettaminen mietityttää uusia omistajia ja neuvoja satelee sieltä täältä ja suurin osa onkin hyviä, osaan voi olla hyvä suhtautua varauksella. Kokosimmekin kouluttajiemme kanssa yhteen pentufaktoja – sarjan, jossa pureudutaan pennun kouluttamisen ja pentuarjen tärkeisiin kulmakiviin. Pentufaktat ovat asioita, joihin pennun kanssa kannattaa keskittyä ja joita me eläintenkouluttajat olemme työssämme kohdanneet ja kokeneet tärkeiksi. Pennun…

Pentufaktoja – Ylläpidä turvallisuuden tunnetta

Pennun koulutus mietityttää uusia omistajia ja neuvoja satelee sieltä täältä ja suurin osa onkin hyviä, osaan voi olla hyvä suhtautua varauksella. Kokosimmekin kouluttajiemme kanssa yhteen pentufaktoja – sarjan, jossa pureudutaan pennun kouluttamisen ja pentuarjen tärkeisiin kulmakiviin. Pentufaktat ovat asioita, joihin pennun kanssa kannattaa keskittyä ja joita me eläintenkouluttajat olemme työssämme kohdanneet ja kokeneet tärkeiksi. Pennun…

”Ei meillä oo mitään ongelmaa” – hoitotoimenpiteet omaehtoisiksi jo ennen ongelmia

Miksi hoitotoimenpiteitä kannattaa opetella omaehtoiseksi ennen ongelmia? Usein kun jutellaan omaehtoisuudesta ja siitä, miten käsittely ja hoitotoimenpiteet sujuu, vastaus on ”ei meillä oo mitään ongelmaa”. Ja usein näin onkin, ongelmaa ei ole ainakaan omistajan näkökulmasta eikä välttämättä koirankaan mielestä. Kun aletaan miettiä tarkentavia kysymyksiä, kuten tuleeko koira vapaaehtoisesti ja iloisesti paikalle? Tuleeko se takaisin, jos…